Tämä on tarina siitä, kun elämä yllättää ja asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Tämä on myös tarina siitä, mitä määrätietoisella asenteella, nousujohteisella harjoittelulla ja päivittäin toistuvilla, fiksuilla valinnoilla voidaan saavuttaa.

Oli tammikuu 2013. Eetu oli saanut edellisenä kesänä kutsun valioliigaseura Aston Villan junioriakatemiaan näyttämään taitojaan. Meneillään olivat pohjoisen aluejoukkueen jalkapalloharjoitukset ja Eetu kirmasi tuttuun tapaansa oikeana kärkenä pitkän irtopallon perään.

Pakki oli kuitenkin yllättävän nopeajalkainen. Molemmat pojista ehtivät pallolle ja potkaisivat sitä täsmälleen samaan aikaan, mutta täysin vastakkaisiin suuntiin. Tärskyn johdosta kumpikin pojista jäivät makaamaan maahan, mutta kömpivät pian ylös peliä jatkaakseen. Hetken linkuttamisen jälkeen pakki spurttaili jo täysillä, mutta Eetun linkuttaminen paheni askel, päivä ja treeni toisensa jälkeen…

Magneettikuvassa Eetun sääriluussa, polven alla, todettiin trabekkelimurtuma, jonka kuntoutuminen pelikuntoon kesti kaiken kaikkiaan viisi pitkää ja kuntoutuksen täyteistä kuukautta. Loukkaantumiskierre sai kuitenkin jatkoa jo heti seuraavassa turnauksessa Tukholmassa, kun neljännessä pelissä, tanskalaista vastustajaa vastaan, Eetu karkasi omalta laidaltaan läpiajoon. Puolustaja tavoitteli palloa, mutta osui kuitenkin suoraan samaiseen, jo aikaisemmin loukkaantuneeseen sääreen. Jo kentän laidalle näki heti, että nyt kävi ja pahasti.

Uudet magneettikuvaukset vahvistivat pahimmat epäilykset, kun uusi trabekkelimurtuma löytyi vain parin millin päästä polviruston pinnasta. Jos rustopinta olisi haljennut, olisi vamma lopettanut jalkapallouran siihen paikkaan.

Puolen vuoden tiukkaa kuntoutusjakso piti kuitenkin Eetun suorituskyvyn kohdallaan. Poika palasikin hyvässä tikissä kentille kevätkauden 2014 alussa. Valmentaja oli ajatellut peluuttavansa Eetua vain ensimmäisen puoliajan verran hänen paluupelissään, mutta kun peli kulki mainiosti, hän päätti vielä aloittaa toisen puoliskon samaisella kokoonpanolla.

Seitsemän minuutin kohdalla toista puoliaikaa kuitenkin taas rysähti. Terrierimäinen hyökkääjä sai paniikkia aikaiseksi vastustajan puolustuspäässä ja pomppupalloa tavoitellessaan Eetu sai selkäänsä vastustajan puolustajan. Vaikka kuperkeikka tekonurmen pinnassa näytti harmittomalta, roikotti Eetu kättään heti ylös noustessaan pahan näköisesti.

 Oysissa lääkäri totesivat solisluun olevan poikki, joka ei tainnut olla yllätys kenellekään. Se sen sijaan, että lääkäri totesi hoitomuodon olevan konservatiivinen eli leikkausta ei kuulemma tarvittu, hieman kummastutti. Parin viikon päästä terävät luun päät puhkaisivat kuitenkin ihon pinnan, joten leikkaus oli kuitenkin edessä.

Yhdellä leikkauksella ei kuitenkaan selvitty, vaan tarvittiin kaiken kaikkiaan seitsemän suurta avoleikkausta, 150 käyntiä kesän aikana keskussairaalassa, 2250 ajokilometriä kodin ja sairaalan väliä (yksi suunta 7 km) sekä useamman kuukauden hoitojakso, jonka aikana antibioottia tiputettiin 4 tuntia kerrallaan, useamman kerran päivässä suoneen ja haavaimuri työsti leikkaushaavan pohjaa, tulehtunutta kudosta puhdistaen.

Viimeiseen leikkaukseen liittyi erityistä dramatiikkaa. Leikkauksen kestettyä jo yli kuusi tuntia, tuli lääkäri raportoimaan venymisen syytä minulle. Solisluu oli syöpynyt tulehduksen johdosta pelkäksi silpuksi, jonka operoiminen näytti leikkaavan lääkärin mielestä täysin mahdottomalta.

Amputaatio näyttikin ainoalta mahdolliselta hoitomuodolta, mutta asian suhteen haluttiin vielä konsultoida Husin asiantuntijalääkäreitä. Onneksi he kehottivat kokeilemaan vielä solisluun raudoittamista titanium –levyllä. Sillä saatiin kuin saatiinkin parsittua solisluun jäännökset kasaan ja kuntoutuminen sai ainakin jonkinlaiset, teoreettiset lähtöedellytykset.

Kun levy oli paikallaan, leikkaushaavaa ommeltiin tikki kerrallaan kiinni ja kuntoutuminen näytti etenevän suunnitellusti. Kun viimeinenkin tikki oli ommeltu ja saimme luvan parin päivän perhelomareissuun antibioottitablettien turvin, ratkesi haava kuitenkin taas reunastaan auki. Edessä näytti olevan vääjäämätön operaatio ja kun kysyimme, oliko mitään mahdollisuutta siihen, että haava vielä umpeutuisi itsekseen, saimme vastaukseksi hiljaisen ja harvinaisen helposti ymmärrettävän pään pyörityksen.

Kuin ihmeen kaupalla haava kuitenkin lähti reissumme aikana kuroutumaan umpeen ja kun se kaikkien vaiheiden jälkeen todettiin umpeutuneeksi ja solisluu yhdeksi kappaleeksi luutuneeksi, paljasti hoitava lääkäri pelänneensä raudoituksesta saakka amputoinnin olleen ainoa vaihtoehto. Silloin ei siis olisi lähtenyt pelkästään käsi, vaan myös suuri osa ”torsoa” solisluun ja lapaluun alueelta.

Olin jo polven kuntoutusprojektien aikana ottanut Eetun ”jumppauttamisen” pitkälti omiin näppeihini. Fysioterapeutin tausta ja vuosien kokemus huippu-urheilijoiden fysiikkavalmennuksesta sekä personal trainerin työstä tarjosivat pelkän vamman kuntouttamisen sijaan mahdollisuuden muunkin toiminta- ja suorituskyvyn ylläpitämiseen ja jopa sen kehittämiseen vaivasta huolimatta.

Solisluun kuntoutus ja siihen liittyvä toimintakyvyn kehittäminen aloitettiin jo keskussairaalassa tai tarkemmin kodin ja sairaalan välisiin siirtymiin salaa ujutettuna. Aina kun hain Eetun kotiin lääkehoitojen lomassa, jätin auton yhden vapaan parkkiruudun kauemmaksi osaston ovesta. Kävelimme siis muutaman metrin enemmän molempiin suuntiin jokaisella käyntikerrallamme sairaalassa.

Aluksi Eetu ei edes huomannut juontani, mutta yhtenä sateisena päivänä, muun parkkialueen ollessa lähes tyhjänä hän oivalsi asian. Vaikka ärräpäät viuhuivat aluksi, ymmärsi nuorukainen oman parhaansa ja kävelymatkaa lisätiin yhdessä tuumin joka ikinen kerta. Ja niitähän riitti yhteensä 150 visiitin verran. Perustelin Eetulle samalla nielemällä myös riittävän ja säntillisen unen sekä terveellisen ravitsemuksen rooleja paranemisprosessin näkökulmasta. Nekin näyttivät menevän perille yllättävän hyvin, murkkuikä ja siihen liittyvät intressit huomioiden.

Lihaskuntoharjoittelunkin aloitimme hyvin tunnustellen, mutta systemaattisen nousujohteisesti. Pelkkä raajan paino, keppi ja löysä vastuskumi riittivät aluksi hyvin, kun liikeratoja sekä liikkuvuuksia hiottiin kuntoon ennen lisäkuormien käyttöön ottamista.

Oman taustani ansiosta ymmärsin, että on parempi keskittyä siihen, mitä voimme tehdä, kuin siihen, mitä rajoituksia vamma aiheuttaa. Treenimeiningillä siis mentiin jo kuntoutuksen alkutaipaleella, eli erilaiset kierto- ja patteritreenit tulivat tutuiksi, sillä ne motivoivat nuorukaista ihan eri tavalla pelkkiin kuntoutusliikeisiin verrattuina. Kuntouttavat liikkeet ujutimme kivuttomien sekä mielekkäämpien liikkeiden lomaan ja niitä tehtiin liikepalautusten aikana, tehokkaampien treenien tauoilla. Kun kroppa oli saatu lämpimäksi ja endorfiinit jylläämään, oli kivuliaampienkin liikkeiden toteuttaminen huomattavasti tuskattomampaa.

Nousujohteisuus oli kantava teema läpi kuntoutuksen. Pyrimmekin rakentamaan toiminta- ja suorituskykyä maltillisen pitkäjänteisesti: Kestovoimaa rakennettiin hyvän liikehallinnan ja liikkuvuuden päälle, lihasmassaa vankan kestävyyspohjan päälle ja voimaa riittävän perusvoimaharjoittelun päälle. Aina jätettiin kuitenkin vähän varoja takataskuun, sillä fiksusti toteutetussa ohjelmoinnissa tehdään vain sen verran muutoksia, että kehitys kuitenkin varmistuu. Maksimi onkaan harvoin optimi ja hampaat irvessä vääntämisen sijaan kyse on enemmänkin matemaattisesta systemaattisuudesta. Voisikin sanoa, että jos et tiedä miten tehostat harjoittelua puolen vuoden päästä, olet edennyt treeneissäsi liian vauhdikkaasti.

 Määrää, tehoa ja kestoa ei siis kannata nostaa huippuunsa kerralla, koska silloin pelikortit on käytetty kuukausissa, eikä jatkuvalle, vuosia kestävälle kehitykselle ole pedattu kovinkaan hyviä edellytyksiä. Me emme esimerkiksi käyttäneet erilaisia harjoittelun tehokeinoja ensimmäisen parin vuoden aikana oikeastaan ollenkaan. Eetun hieman pilke silmäkulmassa heittämä kysymys kuuluu edelleen, että ”milloin me lopetetaan tämä keppijumppa ja aletaan oikeasti treenaamaan?”

Eetu innostui kuntoutusprosessin seurauksena liikunta- sekä valmennusalasta ja pääsi vuoden 2015 syksyllä opiskelemaan liikuntaneuvojaksi Vuokatin Urheiluopistolle. Opintojensa aikana hän kouluttautui myös personal traineriksi sekä ravintovalmentajaksi. Kiinnostus oman osaamisensa kehittämiseen johti myöhemmin vielä voimavalmentaja- ja psyykkinen valmentaja –koulutusten suorittamiseen.

Kuntoutus loi hyvät pohjat tehokkaammalle lihasmassa- ja voimaharjoittelulle. Hyvä osoitus poikkeuksellisista henkisistä ja fyysisistä lahjoista oli se, että Eetun lähtiessä Vuokattiin opiskelemaan, oli hänen kehon painonsa noin 53 kiloa. Kolmen vuoden urheiluopisto-opintojen jälkeen lihasmassaa oli kertynyt 30 lisäkiloa, kehonpainon ollessa tuolloin jo yli 80 kiloa. Eetu motivoitui kuitenkin kehonmuokkausharjoittelua enemmän hermostollisesta maksimivoimaharjoittelusta ja itsensä haastamisesta yhä suurempien kuormien nostamiseen, joten voimanosto oli luonteva lajivalinta itsensä haastamisesta nauttivalle nuorelle miehelle.

Maaliskuussa 2020 Eetu voitti miesten Suomen mestaruuden voimanostossa (alle 74 kg sarja), yhteistuloksella 635 kg. Tulos oli samalla myös uusi nuorten Suomen ennätys. Ennätysraudat (SE) nousivat myös maastavedossa, jossa rautaa irtosi maasta 267,5 kilon verran. Tulokset ovat kärkikastia myös kansainvälisesti, joka on hämmästyttävää Eetun lähtökohdat sekä lajikokemus huomioon ottaen. Varsinaista hermostollista lajiharjoittelua oli tässä vaiheessa takana vasta alle 2 vuotta ja solisluuvammankin osalta tilanne voisi olla melko paljon heikompi. Se toimii nimittäin tärkeimpänä linkkinä vartalon ja yläraajan välillä, kun rinnalta punnerretaan parhaimmillaan yli 150 kilon kuormia ja maasta nostetaan lähes 300 kilon edestä romuja. Tilannetta olisi ollut vaikeaa uskoa 6 vuotta sitten, kun pelkkä raajan nostaminenkin tuntui suurelta ja kaukaiselta saavutukselta.

 Eetusta on kouliintunut opintojensa, harrastustensa ja kokemustensa kautta myös poikkeuksellisen hyvä valmentaja. Hänellä on valmennettavanaan lähinnä oman suorituskykynsä kehittämisestä kiinnostuneita kuntoilijoita sekä huippu-urheilijoita. Asiakkaista löytyy muun muassa jalkakyykyn Euroopan ennätysnainen, voimanoston EM –pronssimitalisti (naiset +50 v) sekä toistakymmentä NHL- ja KHL –jääkiekkoammattilaista, joita Eetu on valmentanut yhdessä Oulun Kärppien fysiikkavalmentaja Samppa Jaakolan kanssa. Eetu toimii yrittäjäpohjalta oululaislähtöisen Liikku –kuntokeskusketjun alasintien yksikön vastaavana personal trainerina sekä Trainer4Youn kouluttajana, uusia kuntosalivalmentajia ja personal trainereita alalle kouluttaen.

Teksti:

Trainer4Youn perustaja Riku Aalto,
Impulssi Valmennus Oy

Kuvat:

Fotoinfermo/ Markku Hyttinen
Nordic Fitness Expo 2020 -tapahtuma

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here