Eveliina ja Antti bloggaavat personal trainerin työstä

Kuten moni on jo huomannut, Trainer4Youn blogin kirjoittajatiimi on saanut vahvistusta. Personal trainerit Antti Rossi ja Eveliina Rauhansalo jakavat tulevan vuoden aikana kokemuksia ja vinkkejä personal trainerin arjesta.Jyväskylässä vaikuttavalla Eveliina Rauhansalolla on monta rautaa tulessa. Personal trainerin töiden ohessa Eveliina ehtii myös muun muassa opiskella fysioterapiaa, työskennellä hierojana sekä myyjänä paikallisessa Alkossa ja harrastaa fitness-urheilua.Eveliina on toiminut personal trainerina vuodesta 2012, ensin kuntokeskuksessa ja sittemmin Jyväskylän ammattikorkeakoulun osuuskunnan kautta. Hän kuvaa itseään erityisen henkilökohtaiseksi personal traineriksi.”Muistan asiakkaat ja heidän asiansa hyvin ja useimpien kanssa minulla on lämmin valmennussuhde. Minua on helppo lähestyä ja ymmärrän asiakkaiden elämäntilanteita ja arjen haasteita. Suoritustekniikoista olen tarkka mutta muuten olen joustava”, Eveliina kuvailee.eveliinarauhansalo-02Tiedonjanoinen Antti Rossi puolestaan on tehnyt sen, mistä monet vain haaveilevat. Noin neljä vuotta sitten hän päätti tehdä rakkaasta harrastuksestaan työtä ja ryhtyi personal traineriksi. Kuopiossa toimiva Antti on omien sanojensa mukaan omistautuva valmentaja.”Haluan panostaa asiakkaisiin, jotta he saavuttavat tavoitteensa. Haluan myös opiskella paljon ja kouluttautuminen onkin mielestäni osa työtä. Se tuo uskottavuutta ja tekee valmentajasta vakuuttavan. Haluan jatkuvasti kehittyä paremmaksi työssäni”, Antti sanoo.Personal trainerin työssä riittää myös haasteita.”Vaikeinta on saada asiakkaat noudattamaan ohjeitasi. Jokainen asiakas on erilainen ja sinun on osattava motivoida asiakasta muutokseen. Tästä syystä pidänkin valmennuksen toteutusta erittäin tärkeänä. Kokemus on osoittanut, että maltillinen tahti johtaa parempiin tuloksiin”, Antti kertoo.anttirossi-02

Kehonpainotreeniä ja itsensä kuuntelemista

Vuonna 2015 harjoittelussa ja hyvinvointialan trendeissä näkyy Antin ja Eveliinan mielestä muun muassa nopeat ja tehokkaat harjoitukset, mutta toisaalta myös rauhoittuminen.”Personal trainereiden kysyntä tulee vielä lisääntymään. Kehonpainoharjoittelun trendi tulee edelleen leviämään kuntoilijoiden joukossa. Lisäksi HIIT ja muut niin sanotut pikatreenit tulevat entistä vahvemmin esille”, Antti arvelee.Eveliina puolestaan arvioi, että fitnessbuumi pikku hiljaa väistyy ja kohtaamme tänä vuonna pehmeämpiä trendejä.”Uskon, että tulossa on vastareaktio fitnesstrendille, jossa on painotettu tiukkaa kuria ja tarkkaa ruokavaliota. Itsensä kuunteleminen on nyt vahvassa nousussa, samoin mindfullness”, Eveliina toteaa.Blogiteksteissä Antti ja Eveliina aikovat kuvailla personal trainerin työtä ja arkea. Suunnitelmissa on kirjoittaa monipuolisesti esimerkiksi asiakastyöstä, markkinoinnista, hyvistä käytännöistä sekä omista virheistä ja niistä opituista asioista.


Lue Eveliinan bloggauksia tästä ja Antin bloggauksia tästä.

Edellinen
Edellinen

Hyötyykö urheilija tai laihduttaja MCT-öljystä?

Seuraava
Seuraava

5 vinkkiä asiakashankintaan