Huippupesäpalloilijasta personal traineriksi

Tanja Vehniäinen on kova tekijä Suomen suosituimmassa naisurheilulajissa, pesäpallossa. Hän voitti vuosina 2011 ja 2012 Superpesiksen lyöjäkuningatar -tittelin, ja on myös naispesiksen kaikkien aikojen lyöjätilaston ykkönen.Suomen mestaruusmitaleja, joista puolet kultaisia, Tanja rohmusi urallaan kahdeksan kappaletta ja Itä-Länsi edustuksiakin hänelle ehti kertyä seitsemän ottelun verran. Pelaajauran päätyttyä Vehniäisen ura jatkuu nyt uusien haasteiden, Lapuan Virkiän Suomen mestarijoukkueen joukkueenjohtajuuden sekä Trainer4You Personal trainer -koulutuksen parissa. Pidemmittä puheitta, päästetään Tanja ääneen.

Tanja Vehniäinen: Huippupesäpalloilijasta personal traineriksi

Synnyin Kuopiossa, ja ollessani 6-vuotias muutimme Jännevirralle. Pienessä kyläkoulussa pelattiin ja harrasteltiin välituntisin monia lajeja. Pesäpallo oli kuitenkin lajeista suosituin, koska opettajistossa oli lajin valmentajia ja sijaisina kävi silloisia aktiivipelaajia.Pesiskoulun kautta pesäpalloharrastus käynnistyi ja sen jälkeen tulivat varsinaiset ikäluokkajoukkueet. Laji valikoitui osin sen takia, että sitä pelattiin paljon koulussa ja osin sen takia, että iso osa kavereistani innostui lajista. Juniorivuosina pesistä pelattiin ihan vaan sen vuoksi, että se oli niin kivaa. Siltä ajalta on myös jäänyt paljon kavereita. Iso osa toki on lopettanut jo hyvän aikaa sitten.Varsinainen treenaaminen alkoi pikkuhiljaa, joskus C- tai B-ikäisenä. Näihin aikoihin sain myös kutsun naisten edustusjoukkueen rinkiin. Tällöin treenimäärissä tapahtui iso muutos, harjoittelu muutti muotoaan ja tehot kovenivat. Sain paljon oppia vanhemmilta pelaajilta sekä fysiikkavalmentajilta. Tykkäsinkin treenata kovaa ja kuuluin pelaajatyyppiin, joka tekee mieluummin pari lisäsarjaa kuin muutaman liian vähän. Vasta iän myötä opin kuuntelemaan kehoani ja varmasti nyt, kokeneempana ja viisaampana, tekisin monta asiaa toisinkin.

Terhakkaana terveydenhoitajaksi

Ylioppilaaksi kirjoitin vuonna 1995. Sen jälkeen mietin, mitä ihmettä alan tekemään ja olinkin töissä mm. huoltoasemalla, urheilukaupassa ja hoidin lapsia reilun vuoden ajan. Tammikuussa 1997 sain koulupaikan ja aloitin Kuopiossa lähihoitajaopinnot. Ne jäivät kuitenkin yhden kevään mittaisiksi minun osaltani.Kesällä 1997 päätin muuttaa pois kotimaisemista ja aloitin terveydenhoitajaopinnot Porissa. Opiskelupaikkakunta vaihtui matkan varrella Tampereelle AMK:hon ja valmistuin sieltä aikataulussa jouluna 2000. Opinnot sujuivat muuten hyvin, mutta pieniä haasteita toi pelaaminen Siilinjärvellä pitkine matkoineen ja tiukkoine pelirytmeineen. Työterveyshoitajan jatko-opinnot suoritin 2003–2004 Kuopiossa Savonia AMK:ssa. Ammatinvalintaa en hirveästi koskaan miettinyt. Oleellisimpana valintakriteerinä vaakakupissa painoi varmasti työn ihmisläheisyys eli halu toimia muiden ihmisten parissa.

Reissupelaaja

Jo opiskeluaikoina opiskelin ja pelasin eri paikkakunnilla. Vuoteen 2003 saakka pelasin kasvattajaseurassani Siilinjärven Pesiksessä. Ouluun, jossa asun edelleen, muutin syksyllä 2002. Peliura vei minut kuitenkin vielä vuosiksi 2004–2006 Poriin, jossa vietin pelikauden sekä treeniviikonloput. Vuoden 2007 pelasin Lappeenrannassa.Vaikka asuin Oulussa, olen pelannut Pohjois-Pohjanmaalla ainoastaan vuosina 2008, jolloin pelasin Tyrnävällä, ja vuonna 2009, jolloin edustin Oulua. Ainoastaan silloin asuin samalla paikkakunnalla missä pelasinkin, enkä ollut niin sanottu reissupelaaja. Vuonna 2010 aloitin Etelä-Pohjanmaan kiertueen, jolloin pelasin Peräseinäjoella ja vuosina 2011–2013 Lapuan Virkiässä, jossa toimin nyt peliurani päätyttyä joukkueenjohtajan tehtävissä.Pelaamisen ja opiskelun yhdistäminen vaativat melkoista aikataulutusta varsinkin syksystä, kun pelit jatkuivat pidempään. Asiat kuitenkin järjestyivät kunhan vain aikataulutti tekemisensä viisaasti ja jaksoi hyödyntää juna- ja automatkat opiskeluun. En varmastikaan ollut poissaolojeni takia opettajien suosikki, kun käytännössä ehdin käydä koulua vain kolme päivää viikossa.

Määräaikaisuus määritteli työsuhteita

Kuten arvata saattaa, työelämääni leimasivat aluksi määräaikaiset työsuhteet. Teinkin talvet töitä Oulussa, ja kesäksi muutin seuraavalle pelipaikkakunnalle. Tämä järjestely sopi minulle mainiosti. Kesällä tein töitä osa-aikaisesti ihan senkin vuoksi, että sain myös muuta sisältöä elämään pesäpallon rinnalle. Toki kesä mentiin kuitenkin täysin pesäpallon ehdoilla.Töiden vakiinnuttua pelaaminen toisella paikkakunnalla on edellyttänyt joustoa työnantajalta ja erinäisiä järjestelyjä, mutta kyllä asiat ovat järjestyneet aina tavalla tai toisella. Treenaamiseen aika on järjestynyt illasta tai aamusta ennen töihin menoa. Kyse on kuitenkin vain omasta elämänhallinnasta eli siitä, miten priorisoin omaa ajankäyttöäni ja järjestelen muuta elämää pelaamisen rinnalla.Pelaaminen oli noina vuosina ykkösasia elämässäni. Tein kaikkeni, jotta voisin olla vieläkin parempi rakastamassani lajissa. Nautin treenaamista ja niistä tunteista, joita urheilussa sai kokea. Niitä fiiliksiä ei voi ostaa rahalla, vaan niiden eteen täytyy tehdä lujasti töitä. Ehkä juuri se, että yhdessä uhrataan aikaa, hikeä ja kyyneliä, tekee joukkueurheilusta sekä siinä menestymisestä niin hienoa.

Pitkä ura huiputasolla

Urani on naispelaajalle epätyypillinen. Pelasin ensimmäiset pelit parikymppisenä ja ura jatkui kauan, melkein toiset 20 vuotta, pääsarjatasolla. Nykyään pelivuosia tulee paljon vähemmän ja urat varsinkin naispelaajilla ovat selvästi lyhyempiä. Usein lopetetaan ennen kuin ehditään nähdä edes parhaita pelivuosia.Harjoittelukausi pesiksessä on pitkä, ja se kestää lokakuusta toukokuun alkuun, ja ylimenokausi aloitellaan pian pelien loputtua syyskuun tietämissä. Sarjat alkavat yleensä toukokuun toisella viikolla, ja viimeisiä finaaleita tahkotaan syyskuun lopulla. Peruskuntokauden fysiikkatreeneihin kuuluvat ennen kaikkea erilaiset voimaharjoitukset, juoksuharjoitukset, kehonhuoltotreenit sekä lajiharjoitukset. Pelikaudella lajiharjoittelu on pääroolissa ja fyysisiä ominaisuuksia harjoitetaan lajitreenien ohessa, ennen tai jälkeen lajiosuuden.Pelasin itse koko urani jokerina, joten minulle sopi omien lajiharjoitteiden tekeminen yhteisharjoitusten lisäksi ja tarvitsinkin omat "verkkoreenit" muutaman kerran viikossa. Myös fyysinen harjoitteluni erosi hieman muiden treenaamisesta, koska vastuullani oli enimmäkseen muiden kotiuttaminen lyömällä sekä eteneminen kentällä. Peliurani aikana itseluottamukseni rakentui lyöntitilastojen lisäksi siihen, että tunsin olevani kunnossa ja tehneeni kaiken niin huolellisesti kuin mahdollista.

Joukkueurheilu on erinomainen elämänkoulu

Koen suurimmiksi saavutuksikseni uraltani ne hetket, kun oltiin joukkueen kanssa saatu peli vaikeuksien ja kovan työn tuloksena kulkemaan kuin unelma. Toki voitot ja mestaruudet muistaa aina. Joukkueurheilu on ollut myös hyvä opetus työelämään. Se opettaa tärkeitä taitoja myös muuta elämää varten: päätöksiä tehdään yhdessä, on joustettava, on hoidettava oma ruutunsa ja jeesattava toisia. Joukkueurheilu on tarjonnut minulle läpileikkauksen tunnetiloista, joita en varmasti olisi muuten päässyt kokemaan. Ja ainahan urheilu ei ole ruusuilla tanssimista, vaan esimerkiksi loukkaantumisia tulee ja niistä pitää nousta aina vaan uudestaan. Loukkaantumisilta en itsekään ole välttynyt, mutta aina olen päättänyt, että takaisin nousen vaikka väkisin.Mestaruuksia toki arvostaa, ja yleensä jo mitaliin on tehty julmettu määrä töitä. On myös paljon työtä, joka ei näy itse pelitilanteessa: satojen tuntien panostukset fysiikkaan ja lajitreenaamiseen, palaverointiin, taktiikan viilaamiseen sekä vastustajan pelitavan skouttaamiseen. Ne voidaan määritellä ehkä uhrauksiksi, mutta mielestäni ne ovat olleet enemmänkin valintoja. Jos sitoudut peliin, niin silloin ollaan mukana 110 prosenttisesti ja silloin voivat sukujuhlat tai muut kinkerit jäädä välistä. Minun lähipiirini hyväksyi kuitenkin tämän erinomaisen hyvin. Elämä voi ehkä näyttää ulkopuoliselle tylsältä ja itsekeskeiseltä, mutta itse ajattelin, että sitoutuessani pelaamaan, tärkein tehtäväni on täyttää oma ruutuni paletista mahdollisimman hyvin.Omat tavoitteeni ja kilpailuviettini olivat kovia, joten pelaaminen vain huipulla kiinnosti. Saavutinkin paljon niin joukkueen kanssa kuin yksilönä. Vuosi vuodelta huomasin, kuinka paljon enemmän sitä odotti loppupelien alkua. Ehkä syttymistä peruspeleihin ei niin enää ollut samalla tavalla, vaikka voittoa aina haluaakin tavoitella. Eräs pelikaverini on joskus sanonut, että silloin on hyvä lopettaa, kun tuntee antavansa lajille enemmän kuin siltä saa takaisin. Toki saan vieläkin pesikseltä paljon irti, mutta ehkä se kirkkain liekki on sammunut ja haluan nyt olla mukana eri perspektiivistä. Joukkueenjohtajuuden lisäksi olen innoissani pitkäaikaisen haaveeni toteutumisesta. Opiskelen nimittäin parhaillaan personal traineriksi, josta koen olevan paljon hyötyä myös pesikseen, etenkin fysiikkavalmennusosaamisen näkökulmasta.

Uusi ura personal trainerina?

Personal trainingin avulla voin yhdistää omat oppini ja kokemukseni pelaajauraltani sekä työstäni työterveyshoitajana tulevien asiakkaideni hyödyksi. Tavoitteenani onkin saada lisäarvoa omaan työhöni ja jonakin päivänä työllistää itseni kokonaan personal trainer -osaamisen avulla, joko nykyisessä työssäni, seurassani tai siten ihan yksilöasiakkaiden parissa.Tunteet opiskelujen aikana ovat vaihdelleet ilosta ja onnesta hetkelliseen epätoivoon.  Uutta tietoa tulee valtavasti, vaikkakin koulutusputken alun hyvinvointivalmentaja osiossa oli paljon tuttua oman työn kautta. Varsinkin anatomia ja fysiologia edellyttävät itseltäni paljon kertausta, mutta opiskelu on niin mielenkiintoista ja toiminnallista, että asiat tuntuvat tarttuvan päähän ihan itsestään.Opiskeluryhmämme koostuu hyvin eritaustaisista ihmisistä, joten keskustelua syntyy ja kokemuksia jaetaan. Päivääkään en vaihtaisi pois, sillä koulutus on tarjonnut jo nyt enemmänkin kuin osasin edes toivoa. Kouluttajat ovat todellisia ammattilaisia ja koulutuksen runko tehty sopivan käytännönläheiseksi vaikka teoriaakin on paljon. Helposti hommasta ei kuitenkaan selviä, vaan läpäistäkseen lisenssikokeet pitää varautua kyllä opiskelemaan asioita paljon myös omalla ajallaan.Toivon, että voin jatkossa hyödyntää pt-osaamistani omassa työssäni ja että voisin työllistää itseni osaksi tai kokonaan personal trainingin parissa. Haaveilen myös siitä, että voisin valjastaa osaamistani pesäpallon fysiikkaharjoitteluun. Näen, että siinä piilee valtava potentiaali, jota ei kannata jättää hyödyntämättä.