Liikunnan hyödyt masennuksen hoidossa epäselviä

Liikunnasta on todennäköisesti hyötyä masennuksen hoidossa, mutta näyttö on edelleen puutteellista, kertoo uunituore Cochrane-katsaus.

Eriasteiset masennustilat ovat hyvin yleisiä. Lievistä masennustiloista kärsii kymmenestä viiteentoista prosenttia, vakavista masennustiloista noin viisi prosenttia ja psykoottisista depressioista vajaa yksi prosentti aikuisväestöstä. Maailmanlaajuisesti masennuksen on arvioitu koskettavan yli sataa miljoonaa ihmistä.

Masennustilalle ominaisia oireita ovat merkittävä painon lasku tai nousu, unettomuus tai lisääntynyt unen tarve, lähes päivittäinen väsymys tai voimattomuus, liikkeiden ja mielen hidastuminen tai kiihtyneisyys, arvottomuuden tai kohtuuttomat syyllisyyden tunteet, vaikeudet ajatella, keskittyä tai tehdä päätöksiä, kuolemaan liittyvät mielikuvat tai itsemurha-ajatukset. Masennusoireisiin liittyy usein eriasteista ahdistuneisuutta sekä alkoholin lisääntynyttä käyttöä. Kansainvälisesti arvostettu Cochrane-verkosto on laatinut uuden systemoidun yhteenvedon masennuksen hoidosta liikunnalla.

Tutkijaryhmä kokosi tietoa 39 satunnaistetusta tutkimuksesta, joissa oli mukana yhteensä reilu 2 300 masennuspotilasta.

Kävi ilmi, että liikunta on masennuksen hoidossa parempi kuin kokonaan hoitamatta jättäminen, mutta ei lääkehoitoa tai psykoterapiaa parempi. Cochrane-asiantuntijat huomauttavat, että saatavilla olleet tutkimukset olivat pääsäännöllisesti toteutukseltaan melko heikkolaatuisia.

Kun analyysi tehtiin uudelleen vain aineiston laadukkaimmista tutkimuksista, näytti liikunta edelleen vähentävän masennuksen oireita, mutta vaikutus ei ollut enää tilastollisesti merkitsevä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tutkimustulos saattoi perustua sattumaan.

Cochrane-katsaus on pääsäännöllisesti linjassa aiemmin saatujen tulosten kanssa. Psykiatrian erikoislääkäri, professori Matti Huttunen korostaa, että masennus on hyvin monikasvoinen tila. Yksi hoitokeino auttaa yhtä masennusta, toinen toista.– Masennuksen itsehoidossa on tärkeää pyrkiä välttämään sosiaalinen eristäytyminen ja pitää kiinni erilaisista päivärutiineista, liikunnasta ja muista harrastuksista. Säännöllisen liikunnan on osoitettu olevan lääkehoidon ja psykoterapioiden veroinen keino ainakin lievempien depressioiden hoidossa, Huttunen sanoo.

 

Lähde

Cooney GM, Dwan K, Greig CA, Lawlor DA, et al. (2013). Exercise for depression. Cochrane Database of Systematic Reviews 2013, Issue 9. Art. No.: CD004366.


Edellinen
Edellinen

Kilpapyöräilijät elävät valtaväestöä pidempään

Seuraava
Seuraava

Hyvä fyysinen kunto suojaa ylipainoisia haitalliselta rasvojen hapettumiselta