Miksi jotkut menestyvät ja toiset eivät?

Mikä yhdistää niitä menestyneitä urheilijoita, artisteja tai yrittäjiä joita ihailemme? Miksi juuri he ovat menestyneet? Mitä he ovat tehneet erilailla? Miten heillä on voinut käydä noin hyvä tuuri? Toisin kuin usein ajattelemme, menestymisen takana on hyvin harvoin onni ja sattuma. Sen sijaan menestyminen näyttää olevan jotain sellaista, johon on olemassa kaava ja johon meillä kaikilla on potentiaalia.

Kun halutaan ratkaista menestymisen kaava, niin tulee sukeltaa menestyneiden ihmisten arkeen. Kolme nuorta jyväskyläläistä liikuntatieteiden opiskelijaa pureutuivat menestyneiden urheilijoiden ja yrittäjien elämään ja etsivät haastattelemalla menestystekijöitä heidän arjestaan. Tavoitteena oli saada lisää vastauksia siihen, miten he voisivat auttaa omia valmennettaviaan saavuttamaan tavoitteensa niin urheilussa kuin työelämässä. Eli miten voitat ne taistelut, jotka haluat voittaa. Elias, Aleksi ja Jerry kokosivat löydöksien ja tutkimustiedon pohjalta Voittavat tavat nimisen kirjan, jossa yhdistellään teoriaa tavoitteiden saavuttamisesta ja kirjoitustilaa oman arjen suunnittelulle ja reflektiolle.

“Innostuimme kokoamaan kirjan itse itsellemme. Halusimme päivittäiseen käyttöömme välineen, joka helpottaa päivien suunnittelua ja priorisointia. Arjen hallinnan lisäksi kirjassa on paljon tilaa oman toiminnan reflektoinnille, joka on välttämätöntä, jotta voi kulkea oikeaan suuntaan.”

Sanoo Jerry Hietaniemi

Menestymisen kaava

Tärkein kysymys menestymisessä on se, että mitä se tarkoittaa sinulle? Liitämme menestyksen helposti esimerkiksi taloudelliseen menestymiseen tai julkisuuteen, mutta todellinen menestyminen on sitä, että saavutat itse itsellesi asettamasi tavoitteet.

Kun tiedät oman tavoitteesi ja tunnet lähtökohtasi, voit löytää rutiinit, joiden vaaliminen kuljettaa kohti tavoitettasi. Menestyminen näyttää olevan hyväksi havaittujen toimenpiteiden, eli tapojen, pitkäjänteistä ja säännöllistä toistamista. Tavat ja rutiinit ovat käyttäytymisen automaatioita, eli jotain sellaista, jonka ylläpitäminen ja toistaminen tulee helposti ilman jatkuvaa ponnistelua rajallisen tahdonvoiman kanssa.

Esimerkiksi liiketoiminnassa hyväkään idea ei tietenkään automaattisesti johda taloudelliseen menestymiseen ja menestymistä harvoin rakennetaan yhdessä yössä. Sen sijaan liiketoiminnassakin voidaan määrittää liiketoimintaa eteenpäin puskevat toimenpiteet, joiden toistaminen vie kohti asetettuja tavoitteita. Oikeat toimenpiteet löytyvät huolellisen suunnittelun, testaamisen ja palautteen avulla. Luo itsellesi hypoteesi, testaa se, ja mieti miten omaan toimintaa pitää parantaa.

Tavat ovat näkymätön arkkitehtuuri, jota me rakennamme päivittäin

Tutkimusten mukaan ihmisten kaikesta toiminnasta 40% on jotain sellaista toimintaa, joka toistuu päivästä toiseen. Tavat ja rutiinit siis sanelevat isolta osalta määrittävät minkälainen nykyhetkesi on tai minkälainen tulevaisuutesi tulee olemaan.

Toistamme päivittäin tiettyjä tapoja rutiininomaisesti ja olemme taipuvaisia valitsemaan sen tutun ja turvallisen. Mieti esimerkiksi ruokailutottumuksiasi: hyvin usein ostoskorisi sisältö näyttää kauppareissusta toiseen samalta. Tavat ovat siis rutiininomaisiksi muodostuneita ajatuksia, tunteita tai toimintaa.

Minkä takia siis valitsemme sen tutun ja turvallisen?

Nykyaikana aivosi saavat jatkuvasti informaatiota, jota sen tarvitsee käsitellä. Tutkimuksien mukaan puhelimemme värisee keskimäärin jopa alle seitsemän minuutin välein ja häiritsee keskittymistämme sekä kuluttaa energiaa. Aivomme puolestaan pyrkivät koko ajan säästämään energiaa ja mieluummin valitsevat helppoja ja turvallisia juttuja, joiden suorittaminen ja toistaminen käy mahdollisimman helposti. Kun toistamme helppoa ja turvallista valintaa tarpeeksi monta kertaa, muovaa aivomme meille siitä vakiintuneen tavan, josta on myöhemmin vaikeampaa luopua kuin pitää kiinni.

Mieti uuden asian aloittamista. Se tuntuu usein vaativan paljon energiaa ja voimavaroja - etenkin, jos joudut menemään omalle epämukavuusalueellesi. Mielesi usein yrittääkin puhua sinua ympäri ja kertoa syitä minkä takia sinun ei olisi hyvä aloittaa jotakin uutta, vaikka järjellä ajateltuna tietäisitkin sen olevan sinulle hyväksi. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä voit muuttaa tapasi. Ensin on kuitenkin tärkeää ymmärtää miten tavat toimivat, jotta voit vaikuttaa niihin.

Miten tavat muodostuvat?

Tapojen muodostuminen

Charles Duhigg kertoo kirjassaan The Power of Habit kuinka tavat muodostuvat ja miksi ne ovat niin vaikutusvaltaisia. Tavat seuraavat kehää, jossa on kolme vaihetta. Ensimmäinen vaihe on jokin vihje tai laukaiseva tekijä, joka herättää sinussa tietyn tavan. Tämä voi esimerkiksi olla television katsominen. Kun alat katsomaan televisiota, yhtäkkiä huomaat ”pikkunälän” iskevän ja ennen kuin huomaatkaan, oletkin jo napannut itsellesi pienen iltapalan. Toinen vaihe on itse tapa, joka on seuraus saamastasi vihjeestä. Voimme reagoida päivästä toiseen, jopa vuosia, tiettyyn vihjeeseen, emmekä edes tiedosta tämän olemassaoloa. Mieti hetken ajan, miten toimit päivittäin ja onko sinulla pinttyneitä tapoja, joita haluat muuttaa?

Kolmas vaihe on palkinto, jonka saat seuratessasi tiettyä tapaa. Palkinto ei kuitenkaan aina ole niin yksiselitteinen kuin luulemme. Esimerkiksi television katsomisen aiheuttama iltasyöminen ei välttämättä johdukaan siitä, että kehosi tarvitsee ruokaa. Usein saatu palkinto saattaa olla esimerkiksi rentoutuminen tai hetkellinen mielihyvä. Tavoittelemme aina jotain positiivista valinnoillamme, vaikka valinta, kuten tupakointi, järjellä ajateltuna ei ole lainkaan hyvä valinta terveytemme kannalta.

Tie muutokseen lähtee tiedostamisesta

Kun alat tietoisesti huomioimaan, miten toimit eri tilanteissa ja miksi toimit sillä tavalla, sinulla on mahdollisuus muuttaa ajatteluasi ja toimintaasi. Itsetuntemuksen kehittäminen on yksi tärkeimmistä kulmakivistä kehityksessä ja muutoksessa.

Halutessasi muuttaa tapojasi on tärkeä myös ymmärtää mikä auttaa ihmisiä muutoksessa. Laajassa meta-analyysissa tutkittiin, mikä tukee ihmisten liikunta-aktiivisuuden lisäämistä. Tulokset osoittivat, että paras tapa ei ole tiedon jakaminen, vaan apu käyttäytymismallien muuttamiseen. Ihmisiä ei siis motivoi, jos hänelle kerrotaan, että sinun tulisi liikkua enemmän tai syödä terveellisemmin. Tiedonpuute on nykypäivänä harvoin rajoittava tekijä muutoksessa. Tehokkaimpia käyttäytymisen muutoksen työkaluja ovat tavoitteen asettelu, itsensä seuraaminen, mittaaminen ja palautejärjestelmät. Näiden tarkoituksena on asettaa selkeä suunta toiminnallesi, monitoroida toimintaasi ja pitää sinut tilivelvollisena.

“Paras tapa kehittää omaa itsetuntemusta on alkaa kirjoittaa asioita ylös, eli reflektoida. Voit asettaa itsellesi tavoitteen, tuoda sen konkretiaan päivä- ja viikkotasolla sekä reflektoida omaa toimintaasi viikon päätteeksi. Tämä voi tuntua kuormittavilta, joten otimme Voittaviin tapoihin valmiita pohjia mukaan seurantaa ja reflektiota varten.”

Voittavat tavat

Voittavat tavat -kirja on luotu auttamaan ihmisiä tunnistamaan omia toimintatapojaan, kehittämään niitä arvojen mukaiseen suuntaan ja tuomaan tavoitteet konkretiaan. Kirjan harjoitukset perustuvat tieteellisiin tutkimuksiin ja auttavat sinua lisäämään itsetuntemustasi sekä kehittämään toimintaasi arvioinnin avulla . Suunnitelmallisuuden lisääminen arkeesi lisää myös hallinnan tunnettasi, joka on yksi tärkeimmistä tekijöistä hyvinvoinnin ja onnellisuuden taustalla. Näin luot pikavoittojen sijaan pysyvää muutosta ja rakennat omat voittavat tapasi.

Inspiraatiota arkeesi toivottavat,

Voittavat tavat tiimi

Tilaa itsellesi tai lahjaksi Voittavat tavat -kirja!

Lähteet:

1 Rubin, G. (2015). Better than before: Mastering the habits of our everyday lives. Hachette UK.2Wood, W., Quinn, J. M., & Kashy, D. A. (2002).

Habits in everyday life: Thought, emotion, and action. Journal of personality and social psychology, 83(6), 1281.3 Kleiner Perkins Caufield and Byers's annual Internet Trends report in 2013. (as cited in abcNews, May 29, 2013).4 Duhigg, C. (2012).

The power of habit: Why we do what we do in life and business (Vol. 34, No. 10). Random House.5 Conn, V. S., Valentine, J. C., & Cooper, H. M. (2002). Interventions to increase physical activity among aging adults: a meta-analysis. Annals of behavioral medicine, 24(3), 190-200.6 Conn, V. S., Hafdahl, A. R., & Mehr, D. R. (2011).

Interventions to increase physical activity among healthy adults: meta-analysis of outcomes. American journal of public health, 101(4), 751-758.

Edellinen
Edellinen

Hallitse ajatuksiasi – älä anna niiden hallita sinua

Seuraava
Seuraava

Kokemuksia Psyykkinen valmentaja -koulutuksesta - Teresa Martikkala