Minun personal trainer –koulutusmatkani: Marko Viinikainen

Viime viikonloppuna olimme tiedonnälkäisen koulutusryhmämme kanssa Trainer4You Personal trainer –koulutuksen viidennellä lähijaksolla. Olimme käyneet läpi matkan varrella jo Kehittävän harjoittelun perusteet –koulutuksen, Kuntosalivalmentajaopinnot, toiminnalliseen anatomiaan painottuvan PT1-jakson, harjoittelun ohjelmointiin keskittyvän PT2-jakson, markkinointiin ja myyntiin pureutuvan PT3-jakson sekä ravintovalmennuksen saloihin sukeltavan P4-jakson.

Vaikka lähikoulutuspäiviä oli takana jo 15 päivän verran, oli fiilis ryhmässä vähintään yhtä innostunut, kun 8 kuukautta sitten koulutusputkea aloittaessamme. Nyt olemme jo loppusuoralla ja innostuksen rinnalla tunnen jo pientä haikeutta siitä, että seuraava lähijakso on yhteisen opiskelutaipaleemme viimeinen.

Minun matkani alkoi telakalta

Itse en päässyt osallistumaan ensimmäiseen lähijaksoon eli kehittävän harjoittelun perusteisiin. Olin nimittäin samaan aikaan, kun opiskelukaverini kuuntelivat silmät pyöreinä Trainer4Youn kouluttajan Maija Koskimäen viisautta, telakalla Seinäjoen keskussairaalassa.

Tekonivelleikkaukseni ajoittui kaksi päivää ennen ensimmäistä lähijaksoa. Vaikka halusin kuinka toipua ja päästä mukaan koulutusputken aloitukseen, niin en aivan kahdessa päivässä en kuitenkaan kuntoutunut siihen pisteeseen saakka. Onneksi missatun lähijakson korvaaminen onnistui helposti, ilman sen suurempaa päänvaivaa.

Luulo ei ole tiedon väärti

Viides lähijakso oli triathlon –harrastukseni vuoksi juuri minun kotikenttäni. Tai ainakin luulin niin ennakkoon. Silloin nimittäin käsiteltiin kestävyysharjoittelua, sykealueita sekä kuntotestausta. Ennen viikonloppua luulinkin tietäväni näistä aiheista paljon, mutta intensiivisen kaksipäiväisen jälkeen huomasin, etten tiennytkään juuri mitään.

Lähijaksojen jälkeen pää onkin aina hetken aikaa tiltissä. Tunne on sama, kuin olisit syönyt itsesi ähkyyn. Mitään ajatusta et saa järkevänä ulos, eikä päähän mahdu enää ainoatakaan informatiivista lausetta.

Hämmennys on tunnehinta oppimisesta. Parin nukutun yön jälkeen asiat ovat jäsentyneet omille paikoilleen ja osaaminen on kokenut kasvuloikan. Vähän samaan tapaan, kun treenattaessa suorituskyky notkahtaa ja palauduttaessa kunto nousee ylikorjauksen ansiosta, niin opiskeltaessa sama tapahtuu korvien välissä. Superkompensaatioteoria toimii siis opiskeltaessakin.

Marko Viinikainen

Oma treenaaminen tarjoaa hyvää tasapainoa työlle ja opiskelulle. Pitkät, niin sanotut meditaatiolenkit, antavat ajatuksille tilaa. Lisäksi etäjaksolla opittuja asioita on hyvä kerrata harjoittelemalla niitä ihan käytännössä, esimerkiksi lenkillä.

Pureskele kunnolla, niin vältät ähkyn

Pahin ähky ja tilttaus koettiin anatomian opiskelussa, PT1-lähijaksolla. Ei herran pieksut, kun minä ja pari muuta, ennen lähijaksoa nälkäistä, koulutusjakson lopussa ähkyistä, PT-opiskelijaa oltiin pihalla. Mutta niin vain sillä hetkellä mahdottoman tuntuisesta oppimäärästä muodostui selkeä ja ymmärrettävä kokonaisuus, kunhan tiedon sai pureskeltua ja nielaistua rauhassa.

Parasta personal trainer –koulutuksessa on, että saa sukeltaa entistä syvemmälle asiaan, jota on harrastanut koko ikänsä. Ja silti, siitä oppii koko ajan lisää. Koulutusjaksoilla sitä huomaa, ettei monen asian kohdalla ole edes tiedostanut tietämättömyyttään. Yksittäisten tiedonjyvästen lisäksi sitä rakentaa koko koulutusputken ajan myös suurta kuvaa hyvinvoinnista. Asiayhteyksien ja kokonaisvaltaisen näkemyksen muodostuminen on erityisen tärkeää tukevaa valmennustyötä ajatellen.

Antaminen on parasta

Olen startannut PT –opintoihin liittyvät valmennushommat harjoitusasiakkaan kanssa. On todella mahtavaa saada auttaa ihmisiä kohti heidän toiveitaan, haaveitaan tai jopa unelmiaan. On ollut hienoa nähdä, miten ihmiset ovat luottaneet minuun siitä, mitä heille sanon tai opetan. Tunnenkin suurta vastuuta siitä, että ihmiset nojatuvat minuun huoliensa, toiveidensa ja tavoitteidensa kanssa. Se motivoi minua todella paljon, ja siksi minun täytyy ja minä saan opiskella koko ajan lisää ja lisää.

Haluan olla viisaampi ja sitä kautta varmempi valmentaja. Kokemus on yksi iso ja merkittävä asia. Se tulee ajan myötä, mutta varmasti menen monessa kohtaa metsään ennen sitä. Hakkaan aikani päätä petäjään, mutta sitten palaan takaisin oikealle polulle, kokeneempana ja viisaampana.

 

Huumorilla selviää pitkälle

Haastavinta opiskelussa on ajankäyttö. Kolme pientä lasta, työt ja etäopiskelu. Kun tuon karusellin saa pyörimään niin, ettei mikään kolmesta tipu pois kyydistä, niin se on kyllä ihan hyvä suoritus. Kun kyytiin lisätään vielä oma harjoittelu ja kaikkien perheenjäsenten harrastukset, niin alkaa vauhti olla jo melko kova. Ruljanssin pyörittäminen vaatii jo huumoria, ehkä jopa hieman hulluutta ja pitkiä hermoja. Kun soppaan lisätään vielä säännölliset syöpäkontrollit, niin johan siinä heikompaa hirvittäisi.

Kaikesta vauhdista ja vaarallisista tilanteista huolimatta, tai oikeastaan kaikkien näiden asioiden vuoksi sanon, huumorin ja hulluuden rajalla seisoen, että elämäni on ihanaa. Syöpä on opettanut, että mitään ei tarvitse jännittää, sillä epäonnistumistenkin jälkeenkin elämä jatkuu. Joten, mikäs tässä on touhutessa. Hengitän rauhallisesti sisään… ja ulos…hymyilen… ja nautin matkasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.