Mitä asiakkaat haluavat personal trainerilta?

Mitä asiakkaat haluavat personal trainerilta? Antti Rossi pohtii oman asiakaskuntansa toiveita ja sitä, miten vastata niihin.Ihmiset hankkivat itselleen personal trainerin eri syistä. Syitä tuntuu olevan yhtä monta kuin on meitä ihmisiäkin. Monet haluavat saada apua ravitsemukseen ja painonhallintaan liittyen. Omista asiakkaistani yli puolet on painonhallinnasta kiinnostuneita ja haluavat eroon liikakiloista. Toiset asiakkaat taas kaipaavat selkeitä ohjeita harjoittelua varten.Yhä useampi hakee pysyviä muutoksia elämäänsä. Liikunnasta halutaan saada iloa ja hyvää oloa. Osa kokee myös, että omat taidot ja itsehillintä eivät riitä siihen, että unelmasta tulisi totta omatoimisesti. Jotkut puolestaan etsivät vain elämyksiä, haasteita ja näin itsensä ylittämisestä saatavia kokemuksia.Joillekin personal trainerin palkkaaminen voi olla myös osittain imago- ja status-kysymys. On hienoa kertoa ystäväporukassa, että tiedättekös muuten, että käyn sen ja sen personal trainerin kanssa juoksemassa ja treenamassa.Mikä sitten yhdistää kaikkia asiakkaita? Ainakin se, että tavoitteesta huolimatta halutaan saada tuloksia.

Pari sanaa tuloksista

Personal trainerin tehtävä on saada aikaan asiakkaan toivomia tuloksia. Osalla ihmisistä on kuitenkin hieman epärealistisia odotuksia. Kerääntyneet kilot eivät ole syntyneet hetkessä. Jos halutaan saada pysyvä muutos elämään, se ei tapahdu hetkessä vaan vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Uusien asioiden omaksumiseen menee aikansa.Itselleni tärkeä arvo valmennuksessa on olla asiakkaita kohtaan rehellinen. Jos haluttu tavoite ei ole tasapainossa asiakkaan nykykunnon, motivaation ja jaksamisen kanssa, kerron sen suoraan. Tuloksia kyllä saadaan aikaan. Useat asiakkaat ovat esimerkiksi onnistuneet pudottamaan painoaan kymmeniä kiloja pysyvästi. Tämä ei ole kuitenkaan tapahtunut hetkessä. Lopulta palkinto on ollut kuitenkin molemmille hyvin suuri. Saavutetuista tuloksista on myös rakentunut pysyviä.Niin sanottu fitness-buumi ja erilaiset pikadieetit antavat väärän kuvan personal trainerin työstä ja painonhallinnasta. Itse kohtaan useiden asiakkaiden kohdalla näitä epärealistisia odotuksia, joita joudun sitten korjaamaan. Kysynkin usein asiakkailtani, että haluaako tämä olla kuuden viikon päästä huippukunnossa vaiko pysyvästi.Miksi olla päivän ajan hyvässä kunnossa? Eikö olisi parempi pyrkiä olemaan koko elämän ajan kunnossa, joka rakentuu hyvästä olosta ja terveydestä yhdistettynä tasapainoiseen näkemykseen liikunnasta ja ravinnosta. Elämän ei tarvitse olla yhtä dieettiä, vaan pysyvien muutosten avulla saadaan pysyviä tuloksia. Onneksi fitness-buumi alkaa selvästi olla jo menossa ohi ja ihmiset etsivät myös hyvää oloa ja henkistä hyvinvointia painonpudotuksen ohella.

Pari sanaa laadusta

Asiakkaat ovat nykyisin valveutuneita ja tietämys asioista on lisääntynyt. Osataan vaatia ja odottaa hyvää palvelua, mikä on aivan oikein. Ei riitä, että lätkäistään käteen lappu, johon kirjoitettu yksittäinen kaikille sama menu, jota pitäisi noudattaa. Itse annan kaikille asiakkailleni aina luvan kyseenalaistaa ja kysyä asioista mahdollisimman paljon. Jos he eivät sitä oma-aloitteisesti tee, pyydän palautetta. Asiat pitää pystyä perustelemaan ja niiden pitää pohjautua tietoon.Personal trainereiden määrä on lisääntynyt. Tarjonnan lisääntyessä asiakkaat miettivät tarkkaan kenet haluavat valmentajakseen. Personal traineria ei palkata kuin sikaa säkissä. Asiakkaat arvostavat valmentajassa persoonaa, osaamista ja koulutusta. Asiakkaat haluavat myös löytää itselleen personal trainerin, jonka kanssa henkilökemiat kohtaavat.Asiakkaille on tärkeää myös, että heidän toiveensa otetaan huomioon. Valmennus ja harjoittelu pitäisi sopeuttaa ihmisen elämään sopivaksi niin, että perhe ja elämäntilanne otetaan myös huomioon. Vaikka harjoitellaan tavoitteellisesti, niin suurimmalle osalle ei sovi ammattiurheilijoiden harjoittelurutiinit. Ihmisillä on muutakin elämää kuin ravata kuntosalilla. Hyvä personal trainer osaa ottaa huomioon asiakkaan toiveet ja mieltymykset.

Pari sanaa osaamista

Asiakkaat osaavat nykyään myös kysyä personal trainerin taustoista ja koulutuksesta. Se on hyvä, sillä jos personal trainerin osaaminen on vähäistä, tämä ei ehkä hallitse riittävän monipuolisesti kokonaisuuksia.Personal trainer nimike ei ole vielä nimikesuojattu ammattina, joten kuka tahansa voi tehdä työtä ns. "elämänkokemus -personal trainerina". Se että on itse ollut joskus hyvässä kunnossa ei kuitenkaan automaattisesti kerro, että osaa valmentaa muita. Näkemys harjoittelusta ja terveellisestä ravitsemuksesta voi olla suppea ja riittämätön apu asiakkaalle.

Pari sanaa hinnoittelusta

Hinta on monelle asiakkaalle tärkeä. Tästä syystä osalle henkilökohtaisen valmentajan palkkaaminen voi tuntua kalliilta. Osaamisesta joutuu kuitenkin maksamaan aina. Hyvää on vaikea saada halvalla. Laadukkaan valmennussuhteen arvoa ei voi mitata euroissa, sillä valmennuksesta saatava hyöty on parhaassa tapauksessa koko elämän mittainen.[avatar user="Antti" size="thumbnail" align="right"]Antti Rossi on Trainer4You Personal trainer ja fitness-urheilija. Tutustu Antin palvelutarjontaan osoitteessa www.anttirossi.fi[/avatar]Kokemukseni perusteella ihmiset siis palkkaavat personal trainerin, koska he haluavat saada elämäänsä muutoksia ja pysyviä tuloksia. Tulokset puhuvat puolestaan, mutta niitä ei saavuteta ihmedieetein vaan pysyvin muutoksin. Personal trainerin osa tässä on ohjata asiakasta oikeaan suuntaan ja auttaa tavoitteiden kirkastamisessa.

Edellinen
Edellinen

Hiilihydraatit, osa 1: Polttoainetta kestävyysliikkujalle

Seuraava
Seuraava

Asiakas ei ole personal trainerin projekti