Mitä erilaiset rasva- ja tulehdusarvot kertovat sydänterveydestä

Tässä artikkelisarjassa tutustutaan eri sairauksiin ja siihen miten ne vaikuttavat personal training -valmennuksessa. Tällä kertaa tutustumme rasva- ja tulehdusarvoihin, jotka nousevat usein esiin puhuttaessa esimerkiksi sepelvaltimotaudista.

Artikkelin kirjoittaja on Pauli Ohukainen, biokemian maisteri, joka työskentelee Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa tohtorikoulutettavana. Paulin väitöskirjatutkimuksen aiheena on ihmisen aorttaläpän ahtauma, joka on yksi valtimotaudin esiintymismuodoista.

Veren rasva-arvot ovat yksi yleisimmistä rutiinimittauksista, joita kliinisissä laboratorioissa tehdään. Ne ovat varsin informatiivisia erityisesti sydänterveyden arvioinnissa.

Rasva-arvoja aletaan yleensä seurata rutiinisti vasta vähän varttuneemmalla iällä, mutta myös nuorten olisi hyvä olla edes jossain määrin tietoinen siitä, missä mennään. Vaikka mitään poikkeamia ei olisikaan syytä epäillä, ikääntymisen vuoksi ja sairastumisen varalle on hyvä tietää, miltä arvot näyttivät terveenä ja nuorempana ollessa.

Tärkeimmät sydänterveyttä edistävät tekijät ja niihin liittyvät veriarvot ovat seuraavat (Käypä hoito -suositus):

  • tupakoimattomuus
  • terveellinen ruokavalio
  • kohtuukuormitteisen kestävyysliikunnan harrastaminen vähintään 30 minuuttia päivittäin
  • alle 25 kg/m²:n painoindeksi (BMI) ja vyötärölihavuuden välttäminen
  • alle 140/90 mmHg:n verenpaine
  • seerumin alle 5 mmol/l:n kokonaiskolesterolipitoisuus
  • seerumin alle 3 mmol/l:n LDL-kolesterolipitoisuus
  • plasman alle 6 mmol/l:n glukoosipitoisuus.

Veren rasva-arvoissa voi olla eriasteisia poikkeamia ja tällöin voidaan puhua nk. dyslipidemiasta. Sen diagnoosin apuna käytetään seuraavia mittaustuloksia – tai niiden yhdistelmiä:

  • seerumin LDL-kolesterolipitoisuus on yli 3,0 mmol/l
  • triglyseridipitoisuus on yli 1,7 mmol/l
  • HDL-kolesterolipitoisuus on pieni (miehillä alle 1,0 mmol/l, naisilla alle 1,2 mmol/l)

Varsin yleinen väärinkäsitys on se, että jos rasva-arvot ovat koholla perinnöllisistä syistä, sille ei voi juuri mitään eikä asialla kannata sen vuoksi vaivata päätään. Tämä johtopäätös olisi kuitenkin virhe, sillä perinnöllisistä syistä kohonnut kolesterolipitoisuus on täsmälleen yhtä haitallista kuin epäterveellisten elämäntapojenkin aiheuttama arvo.

Jos geenilotosta on vedetty niin sanotusti tyhjä arpa, voi olla, että elämäntapoihin joutuu kiinnittämään erityistä huomiota. Äärimmäisissä tapauksissa jopa lääkitystä voidaan harkita. Toisaalta on myös olemassa henkilöitä, joilla perimä johtaa poikkeuksellisen hyviin veriarvoihin elämäntavoista huolimatta.

Sairastumisen kannalta ratkaisevaa on kuitenkin elinikäinen altistuminen kaikille riskitekijöille, ja mikäli omissa arvoissa ilmenee jotain arveluttavaa, asiasta kannattaa keskustella lääkärin kanssa.

Dyslipidemiat ovat edelleen jossain määrin alidiagnosoituja, mikä lisää väestötasolla sepelvaltimotaudin kuormaa. Aina tilanteeseen ei ehditä puuttua ajoissa. Personal trainereilla voikin olla hyvä tilaisuus tunnistaa kohonneen riskin asiakas, mikäli hänellä on käytettävissään laboratoriomittauksia.

Seuraavassa käsitellään lyhyesti erilaiset verestä mitattavat rasva-arvot, mitä ne kertovat ja miksi. Kiinnostunut lukija voi laajentaa tietämystään omatoimisesti, ja löytääkin monenlaisia määrityksiä, jotka näyttävät tutkimusten perusteella mielenkiintoisilta. Erilaisista määrityksistä puhutaan usein myös blogeissa ja keskustelufoorumeilla. Tästä syystä tässä artikkelissa käsitellään myös vähän harvinaisempia mittauksia ja selvitetään, mikä on olennaista tietoa.

Yleisimmät ja kliiniseen käyttöön vakiintuneet määritykset

Tähän kategoriaan kuuluvat yleisimmät laboratoriomääritykset, jotka kertovat jo hyvin suuren osan henkilön sydäntautiriskistä. Mittaukset ovat rutinoituja, standardoituja ja ne ovat laajassa kliinisessä käytössä, sillä niistä on kaikkein eniten tietoa. Lisäksi tiedetään, miten niihin voidaan vaikuttaa ja mikä on arvojen muutoksen merkitys terveydelle.

Kokonaiskolesteroli

Kokonaiskolesteroli-arvo sisältää kaiken veressä kiertävän kolesterolin. Yksinään se ei ole vielä tarkka riskin mittari, sillä se sisältää myös “hyvän” HDL-kolesterolin (kts. alla). Joten jos muuta tietoa ei ole käytettävissä, tarkemmat määritykset kannattaa selvittää.

On kuitenkin syytä muistaa, että merkittävästi kohonnut kokonaiskolesteroli tarkoittaa hyvin usein myös suurta “huonon” eli LDL-kolesterolin määrää. Lisäksi kokonaiskolesterolin mittaus on erittäin tarkka, hyvin standardoitu ja kansainvälisesti vertailukelpoinen.

Vaikka kokonaiskolesteroli ei kerrokaan yksilön riskistä kaikkea olennaista, sillä on edelleen paikkansa väestötason riskin arvioinnissa. Esimerkiksi suurissa kansallisissa seurannoissa tarkastellaan väestön keskimääräistä kokonaiskolesterolia. Tämä perustuu siihen, että tilastollisesti korkea kokonaiskolesteroli kuvaa sitä, että väestössä on runsaasti suuren sydäntautiriskin potilaita. Samoin jos väestön keskimääräinen kokonaiskolesterolipitoisuus nousee, suuren riskin henkilöiden määrä kasvaa.

Perinnöllisissä kolesteroliaineenvaihdunnan sairauksissa, kuten familiaalinen hyperkolesterolemia, voidaan tavata jopa 10–30 mmol/l kokonaiskolesterolipitoisuuksia, joista valtaosa on sitoutuneena haitallisiin hiukkasiin.

LDL-kolesteroli

“Huono” LDL-kolesteroli on keskeisin sydäntaudin riskimittari. Mittaus kertoo pääasiassa maksan tuottaman ja ruokavaliosta imeytyvän kolesterolin määrän veressä.

Ruokavalion lisäksi LDL-kolesterolipitoisuuteen vaikuttaa elämäntavat (esim. fyysinen aktiivisuus, tupakointi), perussairaudet, perinnölliset tekijät, kehonpaino (ja -koostumus) sekä ikä.

Iäkkäillä ihmisillä kolesterolipitoisuus voi laskea esimerkiksi vanhuuteen liittyvän haurastumisen seurauksena. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö vanhuksella voisi silti olla kohonnut sydäntautiriski (myös ikä on riskitekijä). Nimittäin hänen verisuonillaan voi olla takanaan kymmeniä vuosia kestänyt riskitekijäkuormitus ja siksi verisuonissa voi olla jo pitkälle kehittyneitä valtimoplakkeja huolimatta laskeneesta LDL-kolesterolipitoisuudesta.

Nykyään yhä useammissa sairaaloissa LDL-kolesterolin mittauksessa käytetään suoraa entsymaattista menetelmää, joka antaa tarkan tuloksen. Mittauksessa hyödynnetään edelleen myös nk. Friedewaldin kaavaa, jossa LDL-kolesteroli määritetään laskennallisesti. Kaava perustuu kokonais- ja HDL-kolesterolimittaukseen sekä triglyseridi-arvoon (kts. alla).

On siis mahdollista, että tietyillä henkilöillä poikkeavat arvot muissa mittauksissa aiheuttavat virhettä LDL-kolesterolimääritykseen. Osaava laboratoriohenkilökunta osaa kyllä kiinnittää tähän huomiota ja lähettää tarvittaessa näytteen suoraan LDL-kolesterolimääritykseen.

HDL-kolesteroli

HDL-kolesteroli kertoo veren HDL-hiukkasiin sitoutuneen kolesterolin määrän. Hiukkaset muodostuvat pääosin maksan ja suoliston tuottamista apoA-I ja -II-proteiineista (kts. alla), jotka keräävät ympärilleen jopa toista sataa muuta proteiinikomponenttia, rasvoja sekä kolesterolijohdannaisia.

Yksinkertaisin tapa ajatella HDL-kolesterolia on se, että kyseessä on maksan ulkoisista kudoksista maksaan matkalla oleva kolesteroli, joka on siis poistumassa kehosta (keho ei pysty hajottamaan kolesterolia mitenkään, joten se on poistettava ulosteen mukana).

Tämä ei kuitenkaan nykytietämyksen mukaan ole kovin tarkka kuvaus, sillä todellisuudessa HDL-hiukkasilla on kolesterolin takaisinkuljetuksen lisäksi lukuisia muitakin tehtäviä, joista HDL-arvo ei välttämättä kerro vielä yhtään mitään. Tämä onkin tällä hetkellä yksi alan kuumimpia tutkimuskohteita.

Syy, miksi HDL-kolesterolia kannattaa mitata, on se että jos HDL-arvo on erittäin alhainen, on se useimmiten merkki piilevästä insuliiniresistenssistä ja metabolisesta oireyhtymästä. Erityisesti jos tähän yhdistyy kohonnut triglyseridiarvo.

Nykytietämyksen mukaan pelkästään HDL-kolesterolia ei kuitenkaan kannata “hoitaa” (ts. nostaa), sillä sen tehosta ei ole kliinistä näyttöä. Sen sijaan kannattaa kiinnittää huomiota diabetesriskiin ja elämäntapoihin kokonaisuutena. Jos niissä on paljon petrattavaa, HDL-kolesteroli usein nousee korjausten myötä hyvälle tasolle.

Jos taas elämäntavat (ja muut veriarvot) ovat kunnossa, hieman alhaisesta HDL-pitoisuudesta ei todennäköisesti kannata olla kovin huolissaan. Toisin kuin LDL-kolesterolin kohdalla, jossa riski kasvaa suoraan (logaritmisesti) arvon kohotessa, HDL-kolesterolilla ei ole havaittu olevan tällaista nk. annosvastetta.

Triglyseridi-arvo

Triglyseridi-arvo kertoo veressa kiertävien energiaksi käytettävien rasvahappojen määrän. Ne ovat pääasiassa peräisin maksasta ja arvojen ollessa kohollaan, kielii se kiihtyneestä triglyseridien muodostuksesta ja heikentyneestä käsittelykyvystä elimistön muissa osissa. Nämä ovat tyypin 2 diabeteksen ja metabolisen oireyhtymän keskeisimpiä piirteitä.

lipidit
Kuva 1 | Lipoproteiinien koostumus ja kokoluokka. Kolesteroli kulkeutuu elimistössä lipoproteiinihiukkasiin sitoutuneena (A). Esim. LDL-kolesterolista puhuttaessa tarkoitetaan nimenomaan LDL-hiukkasiin sitoutuneen kolesterolin määrää. Apolipoproteiineja mittaamalla voidaan edelleen määrittää, montako mitäkin hiukkasta veressä on. Erikokoisia ja toimintamekanismeiltaan erilaisia lipoproteiineja on lukuisia (B). Kaikki lipoproteiinit ovat myös koostumukseltaan erilaisia ja siksi kuva A onkin vain havainnollistava. Kuva mukailtu lähteestä: Ridker, 2014.

Tarkentavat määritykset erikoistapauksissa

Tässä kategoriassa ovat sellaiset mittaukset, joita voidaan tehdä tarkentamaan henkilön sydäntautiriskiä. Mittaukset ovat hieman rutiinimäärityksiä kalliimpia ja joissakin tapauksissa niihin liittyy epäselvyyksiä, joten niitä käytetään vähemmän.

Apolipoproteiini B

Tämä mittaus kertoo veressä kiertävän apoB-proteiinin määrän, joka on LDL-hiukkasessa keskeisin kolesterolia kuljettava proteiini. Sitä on pieniä määriä myös muissa valtimotautia aiheuttavissa hiukkasissa.

Hyvä tapa havainnollistaa apoB-mittausta on se, että apoB antaa käsityksen veressä kiertävien LDL-hiukkasten tarkasta määrästä. On nimittäin mahdollista, että tietyissä tilanteissa (esim. diabeetikoilla) LDL-kolesteroli (eli LDL-hiukkasista mitattu kolesterolin määrä) ei korreloi hyvin LDL-hiukkasten määrän kanssa, jolloin pelkkä LDL-kolesterolimittaus antaa väärän käsityksen henkilön sydäntautiriskistä.

Yleensä terveillä ihmisillä LDL-kolesteroli ja LDL-hiukkasten määrä korreloivat keskenään hyvin, jolloin tarkentava mittaus ei tuo enää tarkempaa tietoa riskistä.

Vaikka apoB-määritystä ei tällä hetkellä tehdäkään rutiinisti, kiinnostus sitä kohtaan kasvaa jatkuvasti. Monet asiantuntijatahot ovat ilmaisseet kantansa sen puolesta, että pelkän LDL-kolesterolimäärityksen tilalle otettaisiin tarkempi apoB. Voikin olla, että lähivuosina apoB-mittaus yleistyy meillä Suomessakin.

Joissakin yhteyksissä puhutaan myös nk. LDL-P-mittauksesta. Kyseessä on hyvin samankaltainen määritys kuin apoB, sillä sekin antaa tarkan tiedon nimenomaan LDL-hiukkasten määrästä. Määritysmenetelmät ovat kuitenkin täysin erilaiset; siinä missä apoB-proteiinin mittaus perustuu proteiinien välisiin vuorovaikutuksiin, LDL-P-mittaukseen vaaditaan erillinen ja kallis NMR-laitteisto.

Apolipoproteiini A-I

Mittaus antaa käsityksen veressä kiertävien HDL-hiukkasten määrästä. Arvo on LDL-määrityksiin verrattuna samalla tavalla hankalammin tulkittava kuin HDL-kolesterolimittauskin.

Tuloksen avulla voidaan kuitenkin laskea apoB/apoA-suhde, joka on monissa tutkimuksissa osoittautunut erittäin tarkaksi sydäntautiriskin mittariksi. Suhteessa erityistä huomiota kannattaa silti kiinnittää nimenomaan apoB:n määrään. ApoA:n muutokset voivat kyllä parantaa suhdelukua, mutta tämän kliininen merkitys on hyvin epäselvä. Suhdelukua kannattaa siis ensisijaisesti parantaa alentamalla apoB:n määrää.

Lp(a) eli lipoproteiini (a)

Lp(a) on vuosikymmenten tutkimuksesta huolimatta edelleen jokseenkin mystinen tekijä. Emme tiedä tarkkaan edes lp(a):n fysiologista tehtävää!

Se on kuitenkin selvää, että kohonnut lp(a) on merkittävä valtimotaudin riskitekijä. Siihen on kuitenkin hankala vaikuttaa, eikä ole tarkkaa tietoa, mikä olisi alentamisen kliininen merkitys.

Henkilön lp(a)-pitoisuus määräytyykin pääasiassa perintötekijöiden kautta, joten mittaus voi olla erityisen hyödyllinen henkilöillä joilla on merkittävä sukurasite sydäntaudin suhteen.

Herkkä CRP eli hsCRP

CRP lienee useimmille tuttu tulehduksen mittari, eikä varsinaisesti “rasva-arvo”. Se mitataan rutiinisti, kun epäillään jotain bakteeri- tai virusinfektiota. Näissä tilanteissa CRP kuitenkin on erittäin korkea, joten sen rinnalla käytetään nk. herkkää CRP:tä.

Herkkä hsCRP antaa tarkemman tuloksen alhaisemmilla tasoilla. Se kertoo elimistössä piilevästä tulehdustilasta, minkä on havaittu olevan myös sydäntaudin riskitekijä.

CRP ei kuitenkaan erottele valtimoperäistä tulehdusta muista tulehduksista, eikä se ole kausaalinen (suoraan aiheuttava) tekijä. Esimerkiksi ihmiset, joilla CRP on perinnöllisistä syistä koholla koko elämän, eivät ole vertailuväestöä suuremmassa sydäntautivaarassa.

HsCRP voi siis olla informatiivinen mittaus, mutta se voi kertoa hyvin monesta piilevästä ongelmasta.

Tutkimuskäytössä olevat määritykset

Tähän kategoriaan kuuluu sellaiset määritykset, joita käytetään ensisijaisesti tutkimuksissa. Ne eivät ole vakiintuneet kliiniseen käyttöön useimmiten siksi, että ne eivät anna perinteisiin määrityksiin nähden mitään lisäarvoa, tai niihin vaikuttamalla ei ole onnistuttu estämään sairauksia.

Näiltä ei voi kuitenkaan välttyä, jos lukee aiheesta laajemmin. Joissakin internet-lähteissä näitä on esitetty myös perinteisten mittausten korvaajiksi, mikä on hyvä merkki epäillä lähteen luotettavuutta.

oxLDL-mittaus

OxLDL on laaja nimitys koko joukolle eri tavalla muokkaantuneita LDL-hiukkasia. Juuttuessaan valtimon seinään, LDL-hiukkanen voi hapettua, mikä tekee siitä erityisen houkuttelevan kohteen elimistön puolustussoluille. Näin ollen oxLDL-määritystä voidaankin pitää poikkeuksellisen “pahana” LDL-kolesterolina.

Tämä ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Elimistön puolustussolut voivat syödä myös hapettumatonta LDL-kolesterolia, jos se sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Lisäksi verestä mitattavat oxLDL-hiukkaset ovat todennäköisimmin peräisin jo kehittyneistä valtimoplakeista – ne eivät ole matkalla valtimon seinään kehittämään uusia.

Normaali maksasta peräisin oleva LDL-hiukkanen kantaa mukanaan mm. E-vitamiinia, jonka tehtävänä on toimia hapettumisenestoaineena. Laajamittaisissa tutkimuksissa sydäntautipotilaille on annettu suuria määriä antioksidanttivalmisteita estämään oxLDL:n muodostumista mutta siitä ei ole ollut potilaille mitään hyötyä.

Jos oxLDL huolestuttaa, kannattaa ajatella asiaa niin, että kun veressä on vain vähän LDL-hiukkasia, myös niiden hapettumisen riski on pieni. Näin tulee osuttua useampaan kärpäseen samalla iskulla!

LDL:n hiukkaskoon määritys

LDL:n hiukkaskoon mittaus liittyy olennaisesti LDL-kolesterolin ja apoB-määrityksen väliseen korrelaatioon. Jos LDL-hiukkasia on vähän mutta niissä on paljon kolesterolia, hiukkaset ovat kooltaan suurempia – ja päinvastoin.

Joissakin tutkimuksissa pienikokoisempien LDL-hiukkasten on havaittu olevan yhteydessä suurempaan sydäntautiriskiin, mutta tämä yhteys häviää, kun tulokset vakioidaan muiden veriarvojen suhteen. Näin ollen kokomääritys ei tuo mitään lisäarvoa. Siitäkään ei ole mitään näyttöä, että pienten hiukkasten suurentaminen toisi kliinistä hyötyä.

Hiukkasten kokoon pätee sama sääntö kuin oxLDL:äänkin: jos niitä on määrällisesti vähän, ei ole todennäköisesti merkitystä, minkä kokoisia ne ovat.

Interleukiinit

Kuten edellä mainittu CRP, myös interleukiinit (IL) ovat tulehduksen merkkiaineita. Muutamissa isoissa tutkimuksissa on havaittu esimerkiksi veressä kiertävän IL-6:n ja 18:n olevan sydäntaudin riskimittareita.

Tämä onkin loogista, sillä pitkälle edennyt valtimotauti sisältää paljon aktivoituneita tulehdussoluja ja niiden viestimolekyylien löytyminen verestä kertoo siitä, että jossain on tukala tilanne päällä.

Käynnissä on useita tutkimuksia, missä interleukiineja pyritään estämään ja täten vähentämään valtimoplakkien tulehdusta. Kestää kuitenkin vielä vuosia ennen kuin tiedämme asiasta enemmän.

Lopuksi

pauliohukainen
Artikkelin kirjoittaja on Pauli Ohukainen. Hän valmistelee paraikaa väitöskirjaa Oulun yliopistossa. Pauli löytyy Twitteristä nimimerkillä @PauliOhukainen.

Verestä mitattavia terveyden mittareita ja riskitekijöitä on lukemattomia. Onneksi ne menevät usein käsi kädessä ja kokonaisvaltaisilla elämäntapamuutoksilla saadaan aikaan positiivisia vaikutuksia laajalla rintamalla.

Ei myöskään kannata hämmentyä mittareiden laajasta kirjosta, vaan keskittyä olennaiseen. Tällöin saa eniten vastinetta rahoilleen ja mielikin lepää.


Lähteitä

Richard A. McPherson ja Matthew R. Pincus (toim.). Henry’s Clinical Diagnosis and Management by Laboratory Methods. 22. painos. Elsevier/Saunders, 2011, s. 226–259.

Task Force for the management of dyslipidaemias of the European Society of Cardiology (ESC) and the European Atherosclerosis Society (EAS), Catapano AL,Reiner Z, De Backer G, Graham I, Taskinen MR, Wiklund O, Agewall S, Alegria E, Chapman MJ, Durrington P, Erdine S, Halcox J, Hobbs R, Kjekshus J,Perrone Filardi P, Riccardi G, Storey RF, Wood D; ESC Committee for Practice Guidelines 2008–2010 and 2010–2012 Committees. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias: the Task Force for the management of dyslipidaemias of the European Society of Cardiology (ESC) and the European Atherosclerosis Society (EAS). Atherosclerosis. 2011 Jul;217 Suppl 1:S1-44

Davidson MH, Ballantyne CM, Jacobson TA, ym. Clinical utility of inflammatory markers and advanced lipoprotein testing: advice from an expert panel of lipid specialists. J Clin Lipidol. 2011 Sep-Oct;5(5):338-67.

Toth PP, Barter PJ, Rosenson RS, ym. High-density lipoproteins: a consensus statement from the National Lipid Association. J Clin Lipidol. 2013 Sep-Oct;7(5):484-525

Dyslipidemiat. Käypä hoito -suositus. Julkaistu: 08.04.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.