Personal trainer urheiluvalmennuksen tukena

Personal trainer on fyysisen suorituskyvyn optimoinnin ammattilainen. Sen vuoksi yhä useampi urheilija ja joukkue hyödyntää personal traineria oman harjoittelunsa suunnittelussa, ohjelmoinnissa sekä ylipäätään fysiikkavalmennuksen tukena. Seuraavat tarinat kertovat personal trainereista urheilun sekä urheilijoiden maailmassa.

59/100: Samppa Jaakola - Oulun Kärppien edustusjoukkueen fysiikkavalmentaja

Samppa JaakolaPersonal trainer -koulutus avasi henkilökohtaisesti silmäni erityisesti siitä, mistä on kysymys kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa, hyvästä kunnon eri osa-alueissa ja niiden tietojen soveltamisessa käytäntöön. Jo ensimmäisen lähijaksoison aikana kävi ilmi, kuinka hyvin suuri määrä tietoa oli punottu yhteen, helposti omaksuttavaan muotoon. Minua miellytti myös se, ettei koulutuksessa luvattu mitään hokkuspokkus-juttuja, vaan perusteiden kautta syvennyimme mielenkiintoisiin valmennuksellisiin asioihin.Toteutan edelleen työssäni tiettyjä asioita suoraan koulutuksesta saaduilla tiedoilla. Koenkin saaneeni personal trainerin ammatista varmuutta omaan työhöni, kouluttajista esikuvia ja loputtoman määrän hyödyllisiä työkaluja päivittäiseen valmennukseen.Omaan tilanteeseeni liittyen, en usko, että olisin näin hyvässä kunnossa, ilman koulutuksessa saatua ymmärrystä, kuinka itsestä pidetään huolta, kuntoa kohotetaan ja saavutetaan omia tavoitteita eri osa- alueilla vielä nuoruusvuosien jälkeen. Ja vähintään yhtä rikastuttavaa kuin edelliset asiat, oli verkostoitumisen mahdollisuus. Tapasin upeita ihmisiä, opiskelijoita, kouluttajia, joista moni on edelleen elämässäni osallisena. Mielestäni sekin kertoo koulutuksen positiivisesta ilmapiiristä tärkeiden asioiden ympärillä.

60/100: Harri Tapio - Jääkiekkojunioroiden fysiikkavalmentaja

Harri TapioVaikka liikuntatieteellinen antoi erinomaisen lajiosaamisen ja tieteellisen perustan, halusin täydentää osaamistani yksilön valmentamisesta personal trainer -opintojen avulla. Halusin saada lisää osaamista yksilön valmentamiseen, harjoittelun ohjelmointiin ja ravintovalmennukseen. Kaiken kaikkiaan PT -koulutus oli laadukas ja erinomainen kokonaisuus, joka antoi työkaluja niin opettajan kuin valmentajankin työhön. Kun liikunnanopettaminen muuttuu tulevaisuudessa enemmän yksilön aktivoimiseksi ja tukemiseksi, antaa personal trainer -koulutus siihen tarvittavat eväät.

72/100: Jussi-Pekka Kurtti - Ammattikiekkoilijoiden valmentaja

Jussi-Pekka KurttiValmennettavani onnistuminen, oli hän sitten ammattikiekkoilija tai palomies, on minulle koko valmennuksen suola ja jatkuvasti kehittymään ja kouluttautumaan työntävä voima. Personal training on vienyt minut 12 vuoden valmennusurallani kuuteen eri maahan ja olen saanut todistaa sen aikana lukemattomia onnistumisen ja ilon purkauksia. Ei väliä onko kyseessä ollut asiakkaan juoksema uusi ennätys 60 metrin sprintissä tai hänen tavoitteisiinsa sopivan ravitsemuskokonaisuuden löytäminen yhdessä. Aina se vain vetää leveän hymyn sekä valmentajan, että valmennettavan huulille!

91/100: Arto Roukala - Personal trainer ja fysiikkavalmentaja

Arto RoukalaPohtiessani sitä, mille alalle haluaisin työllistyä, käänsin asian niin päin, että mietin voisiko jotain sellaista, jota teen vapaa-aikanani ja suurella intohimolla muuttaa työksi. Kun lehdissä alkoi ilmestyä ensimmäisiä mainoksia personal trainer –koulutuksista, asia kolahti välittömästi laajempaan tajuntaani. Oma noin 20 vuoden kokemus saliharjoittelusta ja monesta muusta lajista olivat hyvä pohja lähteä kouluttautumaan alalle.Personal trainerina olen saanut olla mukana yli 400 kuntoilijan ja yli sadan kilpaurheilijan matkalla heidän tavoitteisiin. En ole koskaan pyrkinyt rikastumaan rahallisesti työllä, vaan intohimo on asia mikä minua alalla ajaa eteenpäin. Treenautettavien ja samalla myös itseni kehittäminen on päämäärä ja tulokset ovat isoin palkinto, mitä työstä saa. Personal training on antanut minulle valtavasti: Oman fyysisen ja henkisen hyvinvointini lisäksi saan toteuttaa intohimojani yhdistelemällä tieto-taitoa ja luovuuttani. Olen kiitollinen tilanteestani itselleni ja jokaiselle joka on ollut matkalla mukana. Tekemällä työtä mitä rakastat, sinun ei tarvitse tehdä päivääkään töitä.

95/100: Kira Koskela - Naisten jääkiekkojoukkueen fysiikkavalmentaja 2013, Adu Dhabi

Kira KoskelaPienestä pitäen olen ollut aktiviinen liikunnan harrastaja. Oma laji kuitenkin löytyi melko nopeasti uinnin parista. Tulokset olisivat olleet varmasti vieläkin parempia, jos olisin silloin ymmärtänyt laadukkaan syömisen ja palautumisen merkityksen.Opiskelut aloitin Pajulahdessa vuonna 2009 ja valmistuin liikuntaneuvojaksi vuonna 2011. Opiskelujeni jälkeen päätin lisäkouluttautua Trainer4You:n Personal trainer-, Hyvinvointivalmentaja- ja Ravintovalmentaja -kolutuksissa. Koulutuksissa oli aivan mahtavat kouluttajat ja meillä oli myös hyvä porukka. Sain koulutuksesta lisäbuustin lähteä kehittämään itseäni ulkomaille. Toiminkin 6 kuukauden ajan musliminaisten jääkiekkojoukkueen personal trainerina ja ravintovalmentajana. Kaikki joukkueen naiset olivat todella mukavia ja ottivat minut hyvin vastaan. Teimme erilaisia kuntopiirejä, pelasimme pallopelejä ja teimme ketteryysharjoitteita. Tein myös jokaiselle pelaajalle oman ravitsemusohjelman ja pidin koko joukkueelle ravintoon sekä urheiluun liittyen luentoja. Tarttukaa tekin rohkeasti härkää sarvista ja liitäkää kohti unelmianne!

99/100: Samu Lescelius - Personal trainer ja fysiikkavalmentaja

Samu LesceliusVuosikymmenien varrella olen valmentanut hyvin erilaisia asiakkaita. Ehkä parhaiten mieleen on jäänyt SM-tason salibandyn pelaaja, jonka fysiikkavalmentajana toimin. Se minkä takia hän jäi mieleeni, olivat vuodessa saavutetut, kaikki odotukset ylittäneet tulokset. Toisaalta kokemus avasi silmäni myös siitä, millä tasolla lihaskuntoharjoittelu edelleen on, jopa kansallisella huipputasolla.Näen asian positiivisena ennen kaikkea siksi, että potentiaali eri lajien parissa personal trainereiden osaamisen hyödyntämiseen on ihan huikea. Tilanne olisi vieläpä kaikkien etu; nuorille urheilijoille lisää osaamista valmennukseen, valmentajille lisää aikaa keskittyä itse lajiin ja personal trainereille lisää töitä. 

Edellinen
Edellinen

Paljon iloa pt –osaamisesta – Terhi Kukkosen tarina

Seuraava
Seuraava

Under Armour on Trainer4Youn uusi yhteistyökumppani