Polkuni T4U kouluttajaksi - Joosua Visuri

Olen Joosua Visuri, mutta minut tunnetaan - ja tunnen itsekin paremmin nimellä Jope. Olen asunut suurimman osan 25 vuoden mittaisesta elämästäni Lahdessa, mutta viimeiset 2,5 vuotta olen asunut ja vaikuttanut Helsingissä. Tällä hetkellä toimin koulutustehtävien lisäksi yksilö- ja verkkovalmennusten, seminaarien, workshoppien, luentojen sekä sosiaaliseen median parissa. Kaikki tekemiseni kuitenkin liittyvät aina jollain tavalla hyvinvointiin!

Matkani liikunta-alalle

Jalkapallo vei minut mennessään noin 5 vuoden iässä. Siitä tuli ensimmäinen tavoiteammattini, jota varten harjoittelin määrätietoisesti ja tavoitteellisesti suurimman osan tähänastisesta elämästäni. Pelasin jalkapalloa yli 14 vuoden ajan, jonka aikana opin paljon hyödyllisiä ominaisuuksia unelma-ammattiani ajatellen: Urheilullisen elämäntyylin ja ymmärryksen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, kestävän paineiden sietokyvyn, sosiaalisia taitoja, moniammatillisen yhteistyön merkityksen ja paljon muuta. Mahtavia muistoja ovat toki myös poikien maajoukkueleiritykset, B-junioreiden SM-hopea, taitokisojen kultaiset merkit - unohtamatta elinikäisiä ystäviä!

Jalkapallourani päättyi kuitenkin aikuisuuden kynnyksellä, kun minulta katkesi SM-sarjan ottelussa vasemman polven eturistiside ja edessä oli pitkä kuntoutus. Puoli vuotta leikkauksen jälkeen kuntoutus oli hyvällä mallilla, mutta loukkasin leikatun polven tapaturmaisesti uudestaan ja edessä oli uusi leikkaus. Tästä aiheutui yli kahden vuoden mittainen tauko lajiharjoittelusta ja edessäni olikin elämäni suurin päätös: Jatkaa ammattilaiskenttien tavoittelua tai keksiä sen tilalle jotain muuta? Pitkän pohdinnan jälkeen ajattelin katsoa, mitä muita mahdollisuuksia elämässä olisi jalkapallon lisäksi. Valinta ei ollut loppupelissä vaikea, sillä mitään muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan edes ollut mielessä kuin liikunta-ala.

Hakeuduin armeijan jälkeen opiskelemaan Pajulahden urheiluopistoon liikunnanohjauksen perustutkintoa, jossa suoritin myös personal training -tutkinnon sekä kahvakuulaohjaajan pätevyyden. Valmistuin koulusta parhailla mahdollisilla arvosanoilla ja sain myös tunnustuksena stipendin työelämälähtöisestä opiskelusta, sillä ison osan opinnoistani tein jo liikunta-alan kentällä ja annoin omat näyttökokeeni myös omien asiakkaideni kanssa.

 

Ylpeänä kantamassa oranssimustaa viittaa

Kannan kouluttajan tehtävää suurella ylpeydellä, mutta myös nöyryydellä. Tehtävä on ollut minulle pitkäaikaisena tavoitteena ja unelmana, joten olen tavoittanut yhden virstanpylvään lisää elämässäni ja siitä olen äärimmäisen ylpeä. Nöyräksi ja nälkäiseksi minut kuitenkin tekee ympärillä oleva tiimi, joka koostuu alansa huipputekijöistä. Porukasta löytyy omia esikuviani aina kansainvälisen tason huippuihin, joten on todella inspiroivaa ja motivoivaa saada työskennellä heidän kanssa ja tavoitella samanlaista ammattitaitoa ja kokemusta, mitä kymmenien vuosien opiskelut ja käytännön työ on tuonut mukanaan. Trainer4You edustaa mielestäni ammattitaidollaan ja luotettavuudellaan liikunta-alan edelläkävijää.

Terveiset opiskelijoille

Asenne on ase. Sillä voi joko ampua itseään nilkkaan tai oppia ampumaan tarkemmin ja saavuttamaan enemmän. Tieto päivittyy ja muuttuu jatkuvasti, joten aiemmin opitut asiat eivät välttämättä ole enää tulevaisuudessa totuuksia. Mielestäni alalla tärkein tekijä onkin jatkuva halua kehittyä ja oppia lisää - oli sitten vasta-alkaja tai kokenut kehäkettu. Älä kuitenkaan pelästy tai ahdistu, sillä jatkuva uuden oppiminen on hauskaa ja mielenkiintoista!

Tutustu myös www.joosuavisuri.fi

Edellinen
Edellinen

Miksi ravintovalmentamisesta tuli niin vaikeaa?

Seuraava
Seuraava

Kahvakuulaa, käsitöitä ja itsensä kehittämistä – Satu Huttusen tarina