Rakasta, hymyile, äläkä koskaan luovuta! – Marko Viinikaisen kuulumisia
"Peiliin katsoessani näen arven kaulassani. Aikaisemmin se muistutti minua siitä, kuinka pieni, sairas, ahdistunut ja kateellinen muille olen. Parantumattomasti syöpäsairas, keskellä terveitä ihmisiä. Oivallettuani taistelujeni kautta kuitenkin muutaman asian, on suhtautumiseni arpeenkin muuttunut. Nyt se muistuttaa minua itselleni tärkeistä asioista; rakkaudesta, kiitollisuudesta ja soturista sisälläni."
Marko Viinikaisen tapaus ei ole mikään tyypillisin "matkani personal traineriksi" tarina. Sitäkin enemmän se on tarina rohkeudesta, unelmista ja periksiantamattomuudesta, mutta myös surusta ja taistelusta.
Lue myös Markon aiempi koskettava artikkeli, Ei ole väliä kuinka monta kertaa kaadut, vaan kuinka monta kertaa nouset ylös.
Soturi sisälläni
Luovuttaminen on helppoa, se antaa luvan ahdistua yksin pimeässä ja lyyhistyä surun alle. Se antaa läheisille luvan itkeä ja sääliä. Miksi pitäisi taistella, kun pääsee helpommalla? Minkä vuoksi minun kannattaisi taistella?
Edellinen kysymys pelasti minun mielenterveyteni. Minä olen ollut elämässäni huono-onninen monessa asiassa, mutta yhdessä poikkeuksellisen onnekas. Olen saanut ja löytänyt elämääni hyviä ihmisiä. Olen ollut onnekas rakkaudessa. Ihmiset ympärilläni ovat syy, joka herätti soturin sisälläni.
Kun minä olin ahdistunut, hekin olivat. En tahtonut sitä, sillä en voinut katsoa, kuinka he surivat kohtaloani. Kun hymyilen, hekin hymyilevät. He ovat onnellisia puolestani. Kukaan ei ole oman kohtalonsa kapteeni, mutta jokainen voi vaikuttaa siihen, miten kohtalonsa kanssa elää. Paras elämänohje, jonka voin antaa lapsilleni kuuluu seuraavasti: Anna rakkautta, niin saat sitä monin verroin takaisin. Jos tarvitset syyn elää, niin tuon elämänohjeen mukaan eläen, sinulla todellakin on syy.
Personal trainer –koulutus lopuillaan
Koulutuksen aikana on ollut mukavaa huomata, kuinka pystyn motivoimaan harjoitusasiakkaitani omalla esimerkilläni. On upeaa nähdä, kuinka he ylittävät itsensä ja näin motivoituvat lisää. Koulutusputki on tarjonnut paljon uutta oppia, jota saan hyödyntää myös omaan triathlonkisaani valmistautumisessa.
Koulutus on tarjonnut myös paljon uusia ystäviä, joiden kanssa olemme saaneet kulkea tätä leveää, hedelmällistä oppipolkua. Tietojen lisäksi, kouluttajat ovat tarjonneet paljon tunteita. Välillä olemme eksyneet polulta ja oppitunneilla keskustelu on rönsyillyt milloin missäkin, mutta aina olemme löytäneet takaisin ytimeen. Aidot ja sanavalmiit kouluttajat sekä oppitoverini ovat antaneet paljon naurua sekä koskettavia tarinoita. Huikeita ihmisiä, joista jokainen ansaitsee ison kiitoksen.
Menneisyys ei ole vankila vaan koulu
Kuukausi sitten sain hyviä uutisia syövästä. Se ei ole edennyt, vaikka olen ollut melkein vuoden ilman hoitoja. Myös toukokuussa lonkkaani asennettu tekonivel toimii hienosti. Tämä vuosi menee siis ehdottomasti positiivisen puolelle.
Uskon tulevaisuuteen, sillä olen oppinut menneisyydestä niin paljon. Olen kasvanut kenkiin, joihin en enää uskonut kasvavani. Elämä ei ole helppoa, jos luhistuu ongelmien alle, joihin ei itse voi vaikuttaa. Suuret voitot ovat pienten voittojen kerrannaisvaikutusta. Määrätietoisesti eteenpäin menemällä, pieniä asioita kerta kerran jälkeen saavuttamalla, on mahdollisuus saavuttaa jotain suurta.
Kun nykyään katson peiliin, näkyy siellä edelleen sama arpi. Enää se ei ole vankilani, vaan koulu, jossa opin kuinka noustaan ylös. Se muistuttaa matkasta, jonka aikana olen oppinut henkisten voimavarojen käytöstä enemmän, kuin voisin muuten koskaan oppia. Kaulaani koristaa muistutus: Rakasta, hymyile, äläkä koskaan luovuta!