Trainer4You on Pihlajalinna liikuntakeskusten kouluttajakumppani

Pihlajalinna liikuntakeskukset tarjoavat asiakkailleen mahdollisuuden liikkua omatoimisesti, ryhmässä sekä yhdessä personal trainerin eli Forever yksilövalmentajan tai fysioterapeutin kanssa. Tärkein tavoitteemme on auttaa asiakasta saavuttamaan tavoitteensa. Onnistumiset taataan koulutetuilla ammattilaisilla sekä alansa parhailla kumppaneilla.

Asiakaskuntamme kasvaessa ja valmennuspalveluiden kysynnän lisääntyessä, tarvitsimme rinnallemme vahvan koulutusosaajan. Kartoitimme eri koulutustarjoajia ja valitsimme Trainer4You:n, joka on oman alansa kiistaton suunnannäyttäjä sekä aktiivinen kehittäjä, kertoo Forever -liikuntakeskusten valmennuspäällikkö Elina Matilainen.

Yhteistyömme Trainer4You:n kanssa alkoi, kun loimme alan vaihtajille koulutuspolun, jonka aikana he käyvät läpi Auktorisoidun Personal trainer –koulutuksen (APT/ EuropeActive) sekä lisensoidun Fustra -ohjaajakoulutuksen. Koulutusputken myötä saamme lisää yksilövalmentajia, tarjotaksemme valmennuspalveluita kasvavalle asiakaskunnallemme.

Yhdessä Trainer4You:n sekä Fustra Finlandin kanssa olemme voineet räätälöidä valmentajille myös henkilökohtaisempia koulutuspolkuja, joiden myötä pystymme tukemaan valmentajiemme erikoistumista johonkin tiettyyn suuntaan, esimerkiksi Ravintovalmentajiksi tai Fustra Voimaohjaajaksi, Matilainen täydentää.

Erikoistumisen mahdollistaminen esimerkiksi Ravintovalmentajaksi tai Psyykkiseksi valmentajaksi on meille tärkeää, sillä passiivisen elämäntavan aiheuttamat ongelmat lisääntyvät nopeasti, joka vaikuttaa mm. ihmisten työkykyisyyteen ja terveyteen negatiivisesti. Tällä on vaikutusta myös siihen, millaisia työkaluja valmentaja tarvitsee saadakseen asiakkaansa motivoitumaan sekä päästäkseen hänen kanssaan yhdessä asetettuihin tavoitteisiin.

Saadaksemme ihmiset kiinnostumaan hyvinvoinnistaan ja madaltaaksemme liikunnan aloittamisen kynnystä, hankimme myös sähköisiä sisältöjä ja työkaluja Trainer4You:lta. Niiden avulla asiakkaamme saavat tietoa mm. passiivisuuden aiheuttamista terveydellisistä haitoista sekä arkiaktiivisuuden ja liikunnan tuottamista terveyshyödyistä, usein jo ennen aktivoitumistaan kuntosaliharjoittelun ja tavoitteellisen liikunnan pariin.

Yhteistyömme Trainer4You:n kanssa on toiminut mutkattomasti. Itseäni ovat auttaneet muun muassa Eerik Jortikka, Teemu Karjaluoto sekä Mikael Witick. He ottavat vastaan hyvin kehitysideoita ja ovat mielellään mukana miettimässä sekä toteuttamassa kehityshankkeita. He ovat aina alttiisti auttamassa, jos koen apua tarvitsevani, Elina kertoo tyytyväisenä.

Olemme todella tyytyväisiä yhteistyömme alkusuoraan ja koemme yhdessä pystyvämme vaikka mihin, niin liikunnan ammattilaisten osaamisen kehittämisen kuin myös asiakkaidemme tavoitteiden saavuttamisen tukemisen saralla, Matilainen päättää hymyillen.

Edellinen
Edellinen

Miksi kunto ei nouse?

Seuraava
Seuraava

Varianssi – luonnollinen tapa huolehtia energisyydestä