Urallesi liikettä?

Liikunta-ala on pitkään ollut voimakkaasti kasvava toimiala. Korona pandemia aiheutti alan toimijoille merkittäviä taloudellisia tappiota. Yritystukea sai pandemian aikana 80 % liikunta-alan yrityksistä. Näistä neljännes arvioi, että saatu tuki oli elintärkeää yrityksen selviämisessä läpi pandemian. Taloudelliset vaikutukset eivät rajautuneet ainoastaan pandemiaan aikaan vaan ne jatkuvat osin vieläkin. Käyttäjämäärät monissa liikuntapalveluissa eivät ole vieläkään kaksi vuotta pandemian jälkeen palanneet sitä edeltävälle tasolle.

Pandemiaa seurannut sähkön hintapiikki sekä inflaation vaikutukset käyttäjien ostovoimaan ovat hidastaneet yritysten elpymistä. Kasvaneet kulut ovat aiheuttaneet palveluissa hinnan nostopaineita mutta kuluttajien ostovoiman heiketessä, on moni yritys vain tyytynyt pakon edessä pienentämään katteitaan. Elpymistä on kuitenkin havaittavissa ja hieman pidemmällä aikavälillä kasvuennusteet ja mahdollisuudet näyttävät erittäin positiivisilta.

Suomen talouden odotetaan alkavan elpyä tämän vuoden aikana. Vuosi 2025 tullaan siis mitä todennäköisimmin viettämään noususuhdanteessa. Tämä tulee myös heijastumaan positiivisesti terveys & liikunta sektorille. Tällä hetkellä kuntosalialan toimijoilla mm. personal trainereilla on haasteita myynnin kanssa kuluttajien ollessa varautuneita rahankäytössään. Vakiintuneet kuntosalipalveluita omaavat käyttäjät eivät useimmiten luovu niistä muuta kuin pakon edessä. Kuitenkaan sitten lisää rahaa ei helpolla investoida eksklusiivisempiin palveluihin kuten personal trainingiin.

Seuraavaa noususuhdannetta ennakoidaan vuodelle 2025 ja se tulee varmastikin lisäämään kuluttajien panostusta terveys -ja liikunta palveluihin. Ostokäyttäytymisen ennakoidaan myös kohdistuvan mm. henkilökohtaisempiin liikunta palveluihin. Koronan jäljiltä kuntosaleille hitaimmin ovat palanneet n. 45 – 60 vuotiaat naiset. Median vaikutus pandemian aikana oli suurin tähän käyttäjäryhmään ja tästä syystä myös palaaminen takaisin kuntosaleille on ollut muita käyttäjäryhmiä hitaampaa. Edellä mainittu käyttäjäryhmä on myös merkittävä personal training palveluita ostava käyttäjäryhmä.

Alalle noususuhdanteeseen

Nyt (2024) terveys, ravinto ja liikunta-alalle kouluttautuvat pääsevät suurella todennäköisyydellä ratsastamaan seuraavan noususuhdanteen aallonharjalla. Korkojen laskiessa, kuntosalimarkkinan kasvaessa ja viimeisten koronan karkottamien kuluttajaryhmien palatessa salille, tulee henkilökohtaisten liikunta -ravinto ja terveys palveluiden käyttö kasvamaan merkittävästi nykyiseltä tasoltaan.

Sukupolvi Z:sta (Gen Z) 36 % harrastaa säännöllisesti liikuntaa. Kyseiselle ikäluokalle suoritetuissa kyselyissä on havaittu, että yli 50 % heistä haluaisi aloittaa säännöllisen liikunnan. Tässä kuluttajaryhmässä on huikea ostopotentiaali kuntokeskuksille ja tuleville personal trainereille. Digitaalisten palveluiden ja myös etävalmennuskonseptien kehittäminen tulee olemaan kriittisessä roolissa, jotta tämä käyttäjäryhmä saadaan liikuntapalveluiden pariin ja sitä kautta valjastettua sen ostopotentiaalin.

Hyvää tekevä ala

Merkityksellistä työtä etsiville terveys – ja liikunta-ala on hyvä vaihtoehto. Terveystietoisuus on nousussa varsinkin nuorempien ikäryhmien keskuudessa. Harva ala on sellainen missä ihmisen hyvinvointiin vaikutetaan aktiivisesti. Kokemus oman työn merkityksestä on tärkeä tekijä työssäjaksamisessa. Työpaikka liikunta-alalla mahdollistaa aktiivisen vaikuttamisen ihmisiin ja heidän hyvinvointiinsa. Liikuntasektori tulee myös kytkeytymään entistä vahvemmin tulevaisuudessa terveyspalveluihin. Tässä personal trainereilla tulee olemaan hyvin merkittävä rooli. Liikuntasektorilla toimivilla valmentajilla monipuolisen osaamisen merkitys tulee korostumaan. Ihmiset tulevat haluamaan kokonaisvaltaisia valmennuspalveluita, joissa on huomioitu liikunta, ravitsemus ja terveyteen liittyvät tekijät. Myös erilaisten psyykkisten valmennuksien ja univalmennuksien kysyntä on kasvamaan päin.

Monipuolinen kouluttautuminen tulee olemaan siis avainroolissa tulevaisuudessa. Nyt erinomainen hetki lähteä aloittamaan polku liikunta-alalla. Siirtyminen työelämään tulee ajoittumaan taloudellisesti hyvään hetkeen. Yrittäjähenkisille ja osaaville valmentajille tulee olemaan työpaikkoja. Opiskelupolku tulee osaamisen suhteen suunnitella jo alusta alkaen mahdollisimman laaja-alaiseksi kattamaan monenlaiset valmennustarpeet ja asiakasryhmät. Liikuntasektorilla jo työskentelevien kannattaa harkita oman osaamisalansa laajentamista erityisesti terveyteen liittyvissä valmennuskonsepteissa. 

Edellinen
Edellinen

Liikunta-alan työntekijöiden palautuminen

Seuraava
Seuraava

Liikuntatrendit 2024