"Uusi lehti elämässä on kääntynyt" – Tiijan tarina

Tiija kertoo, kuinka liikunta ja ryhmävalmennus personal trainerin ohjauksessa toi tukea vaikeina aikoina.Kaksi vuotta sitten isäni nukkui pois. Hän oli pitkään sairastanut vaikeaa muistisairautta, joten kuolema ei tullut yllätyksenä. Läheisen ihmisen poismenoon ei voi kuitenkaan koskaan täysin varautua.Kroppani reagoi suruun voimakkaana selkäkipuna. Hyvästä peruskunnosta huolimatta en pystynyt tekemään enää edes yhtä vatsalihasliikettä ilman sietämätöntä kipua. Selkään sattui seistessä, istuessa ja kumartuessa. Diagnoosiksi sain nikamavälilevynrappeuman ja kasaan painuneen nikamavälin. Olin toivoton ja turhautunut. Mitkään lääkkeet, kuntoutusjumpat tai vesijuoksut eivät auttaneet. Tilanne pikemminkin paheni vain entisestään.Puolen vuoden sisällä isäni kuoleman jälkeen viisi muutakin läheistä nukkui pois. Olin väsynyt, surullinen ja turta. Tämän lisäksi tuli vielä avioero 18 vuoden yhteiselon jälkeen. Päätimme myydä talomme ja kaupat syntyivätkin jo kahdessa kuukaudessa. En oikein tiennyt, mistä etsiä uutta asuntoa. En ollut koskaan asunut yksin ja olin aina asunut omakotitalossa. Muutto kerrostaloon tuntui todella vieraalta. Löysin kuitenkin pian vuokra-asunnon ja muutto meni hyvin. Aloin huomaamattani tekemään pitkiä päiviä. Ja kun en viitsinyt tehdä vain itselleni ruokaa, söin miten sattuu. Vatsa alkoi voimaan huonosti, paino nousta ja kunto huononi.Selkäkipua jatkui melkein vuoden. Päätin useasti, että teen jotain itselleni, mutta olin niin väsynyt, etten pystynyt. Siinä vaiheessa, kun olin kiskonut kaksien farkkujen vyölenkit rikki päätin, että isompia housuja en enää osta.

Aika tehdä muutos

Aloin surffailla netissä ja etsiä paikallisia kuntokeskuksia. Löysin Vivan, ja aloitettuani kuntosalilla huomasin ilmoituksen alkavasta pienryhmästä. Vaikka kuntosali ei ole koskaan ollut minun juttuni, ja olen aina ollut kauhean epävarma kaikkien laitteiden ja itseni suhteen, päätin ilmoittautua kehonmuokkausryhmään mukaan.Aloitin muokkausryhmässä tammikuussa 2015. Ryhmä osoittautui todella mukavaksi porukaksi ja viikkotapaamiset motivoivat sitoutumaan ohjelmaan. Myös ruokavalio toi hyvän rutiinin arkeen. Aterioiden aikataulutuksessa on edelleen omat haasteensa, mutta pian huomasin, että säännöllisyys ja lepo toimii. Aloin voida paremmin, vatsa alkoi toimia, tulokset alkoivat näkyä ja itsevarmuus kasvamaan – voin hyvin! Suru ja ahdistus alkoi jäädä taka-alalle. Sain mukavia treenikavereita, ja ryhmätapaamisilla oli kiva vaihtaa kokemuksia ja kuulumisia. Personal trainerilta sai hyviä vinkkejä ja ohjeita, jos mieltä askarrutti jokin asia. Facebook-ryhmän kautta oli helppo saada ohjelmat käyttöön, jakaa kokemuksia ja pyytää treeniseuraa. Ohjelma oli monipuolinen, sopivan haastava ja sitä pystyi muokkaamaan juuri oman tarpeen mukaiseksi.tiija-01Ryhmä kesti kolme kuukautta, jonka jälkeen olin “omillani”. Ostin keväällä oman asunnon, ja kesä menikin remontoidessa asuntoa ja ulkoillessa. Innostun myös pyöräilemään ja mittariin pamahti 2 000 km. Kävin välillä fiiliksen mukaan salilla ja ryhmäliikuntatunneilla ja söin vapaammin, mutta pidin kiinni hyvästä rungosta ja rytmistä.Syksyllä 2015 jatkoin kehonmuokkausjatkoryhmässä. Nyt panokset olivat jo kovemmat ja kesän jälkeen ruotuun pääseminen oli tarpeen! Syksy on antanut minulle enemmän kuin olen uskaltanut toivoa. Ihania asioita tapahtuu juuri silloin, kun niitä vähiten odottaa. Uusi lehti elämässä on kääntynyt, asiat alkavat loksahdella paikoilleen ja elämä tuntuu taas hyvältä.


Tiijan valmentajana toimii personal trainer Maija Ahonen. Maijan pienryhmävalmennukset starttaavat taas helmikuussa Helsingissä, Pasilassa. Katso Benuvo Fitness.

Omasta onnistumisesta elämäntapamuutoksen ammattilaiseksi?

elamantapamuutos-mockup

Edellinen
Edellinen

Liikkujan kasvisruokavalio

Seuraava
Seuraava

Opas: Personal trainer – elämäntapamuutoksen ammattilainen