Ravitsemuskapina – vastaisku trendidieeteille

Patrik Borg on ravitsemustaustainen elintapa-asiantuntija ja -tutkija. Hän on rennon syömisen puolestapuhuja, kliinikko, kirjailija ja Suomen Lihavuustutkijat ry:n puheenjohtaja. Vahva työkokemus sekä ääritilanteista, huippu-urheilusta syömishäiriöihin, että arjen sankareista tuo perspektiiviä siihen, mikä on toisaalta mahdollista ja mikä on lopulta järkevää.”Syöminen – kuten muukin elintapaohjaus – on hitaasti mutta varmasti etenemässä yksilöllisempään suuntaan. Syömisessä on kuitenkin aina meneillään jokin trendi, joka vaikuttaa moniin. Trendit luovat yliammuttua syömiskuvaa, aiheuttavat turhanpäiväistä ahdistusta, tekevät syömisestä tarpeettoman hankalaa ja vaikeuttavat yksilöllisen ruokavalion löytämistä.Trendit ovat toistaiseksi myös aina olleet luonteeltaan ravitsemusfysiologisia, jolloin syömisen ravitsemuksen psykologiset ja sosiaaliset ominaisuudet tulevat aliarvioiduksi – vaikka niissä hyvän syömisen avain kuitenkin pitkälle piilee. On kliinisen työni arkea todeta, kuinka jokainen pinnalla oleva ravitsemustrendi on vuosien aikana aiheuttanut myös suurta pahoinvointia monille.Uusi, yksilöllinen syöminen on tuloillaan. Trendikkäästi puhutaan geenipohjaisesta ohjauksesta tai yksilöllisestä mikrobiomin muokkauksesta, mutta niiden aika ei ole ihan vielä – kliininen vaikuttaminen on pitkälti yhä hämärän peitossa. Nykyinen yksilöllisyys on perinteisten tekijöiden näkemistä uudessa valossa – kuinka jokaisen keskiarvon ympärillä on hajontaa ja kuinka syöminen on paljon muutakin kuin fysiologiaa.Yksilöllisyys ei ole anything goes, jossa ihan kaikkea kannattaa kokeilla ja ihan kaikki voi toimia – mutta se on tutkitun tiedon asettamien raamien sisällä tapahtuvaa fysiologisen, psykologisen ja sosiaalisen yksilöllisyyden ymmärrystä, kokeilua ja löytämistä."Kapina kaikenlaista dogmaattisuutta kohtaan, kapina yksipuolista näkemystä vastaan, kapina yksilöllisyyden ja omien tuntemusten puolesta. Mutta myös kapina liikkeellä olevaa ravitsemuksellista potaskaa vastaan. Sitä kaikkea edustaa Patrik Borgin asiapitoinen, mutta viihdyttävä puheenvuoro Training forum 2017 -tapahtumassa. Ethän missaa sitä! 

Edellinen
Edellinen

Tuloksekkaan harjoittelun ABC

Seuraava
Seuraava

Hermostollinen maksimivoimaharjoittelu