Kiitos Trainer4You-heimolle vauhdikkaasta vuodesta

Päättyvä vuosi 2016 on ollut meille Trainer4Youssa muutosten ja uuden kirkkaan vision vuosi. Trainer4You-konserni määritteli uuden konsernistrategian ja suunnan kesäkuun lopussa. Tuon mukaisesti olemme yhdistäneet kolmen liiketoiminta-alueemme toimintoja ja olemme nyt yksi Trainer4You-konserni. Trainer4You on tänä päivänä vahvasti kasvava liikunnan ja hyvinvoinnin talo, joka kouluttaa, tuottaa sisältöjä ja kehittää personal trainingin liiketoimintakonsepteja.Syksyn aikana olemme Trainer4You-heimona saaneet paljon aikaan. Tästä kiitos kuuluu niin koulutusasiakkailllemme, kouluttajillemme, työntekijöillemme, lisenssivalmentajillemme kuin kaikille yhteistyökumppaneillemme. Personal trainingin rooli niin kuntokeskuksissa, apteekeissa, urheilukaupoissa kuin yritysten työhyvinvointiohjelmissa kasvaa ja vahvistuu. Yhä useampi haluaa voida paremmin ja elää terveellisempää elämää. Trainer4Youn kouluttamat liikunnan ammattilaiset, valmentajat ja asiantuntijat ovat kaikki samalla asialla. Haluamme auttaa jokaista löytämään omalle hyvinvoinnille suunnan ja saavuttaman sen mukaiset tavoitteet.Syyskuussa pidetyssä ensimmäisessä Training Forumissa liikuttajat ja hyvinvointiala kohtasivat ja verkostoituivat. Samalla tapahtuma loi pohjaa liikunta- ja terveydenhuoltoalan tiiviimmälle yhteistyölle. Lanseerasimme Training Forumissa uuden Terveysvalmentaja - Liikunta lääkkeenä -koulutuksen auttamaan liikunnan ja terveydenhuollon ammattilaisia tuottamaan elintapasairauksien ennaltaehkäisevään ja kuntouttavaan hoitoon käytännönläheistä liikunta- ja ravitsemusvalmennusta. Seuraavaa Training Forumia 2017 suunnitellaan jo. Innostava ohjelma julkaistaan alkuvuodesta, ole valmiina varmaamaan paikkasi.

Loppukesästä laajensimme verkkokurssitarjontaamme entisestään Tie tuloksiin -verkkokurssilla. Seuraavan julkaisemme tammikuussa 2017. Fyysisten koulutusten ja verkkokurssien tiivis yhdistäminen on vahvasti pelisuunnitelmassamme myös ensi vuonna. Tuotamme verkkokursseja niin liikunnan ammattilaisille, kuntoilijoille ja liikkujille kuin yritysten työhyvinvointiohjelmiin vuonna 2017. Digitaaliset sisällöt ovat jo arkipäivää kaikessa Trainer4You-konsernin toiminassa. Hyvinvoinnin tietopankkimme ylitti 10.000 rekisteröityneen käyttäjän rajan syksyn aikana.

Trainer4You-heimo kasvaa vauhdilla. Kuluneen vuoden aikana meillä oli lähes 900 koulutusvuorokautta ja noin 7.000 koulutustuntia. Tämä oli keskimäärin noin 10 koulutusjaksoa per viikonloppu. Jos koulutukset olisi pidetty non stopina tammikuun alusta klo 00:01 alkaen, niin olisimme olleet valmiita lokakuun 16. päivä kello 7:20. Tähän hetkeen mennessä olemme ilmoittaneet tänä vuonna Europe Activen Ereps-rekisteriin 517 personal traineria ja vielä tulee lisää ennen vuoden loppua. Ravintovalmentajia koulutimme vuoden aikana lähes 150.Trainer4You Revolution muuttui loppusyksystä Trainer4You Personal Trainingiksi. Brändiuudistuksen ideana meillä on kasvattaa Trainer4You-brändin näkyvyyttä niin kuntokeskuksissa, lenkkipoluilla, yritysten työhyvinvointiohjelmissa, apteekeissa kuin urheilukaupan lattialla - kaikkialla missä hyvinvointi on läsnä. Revolution-brändi jatkaa LadyLine ja EasyFit -keskusten personal training -palveluiden brändinä. Trainer4You personal trainingin verkosto on kasvanut mukavaa vauhtia koko syksyn ajan.Trainer4You-konsernin sisältöliiketoiminnasta vastaava Fitra julkaisi vuoden aikana 25 uutuuskirjaa hyvinvoinnista, treenaamisesta ja eri lajeista. Niin Kalle Palanderin henkilökuva, Tikiksen treenihaasteet, Sofia Ruusilan lifestylevinkit, Teresa Välimäen terveelliset reseptit kuin Heidi Holmavuon elämän haasteista selviämiseen suunnatut vinkit ovat koskettaneet ja liikuttaneet lukijoita. Uudet kirjamme hiihdosta ja triathlonista ovat löytäneet lajien pariin hakeutuvia saamaan harjoittelusta enemmän irti. Sama vauhti uuttuuskirjojen tuotannossa jatkuu myös ensi vuonna. Etsimmekin Fitran puolella jaktuvasti uusia kiinnostavia kirjaideoita.

Trainer4You-heimo on saanut päättyvänä vuonna paljon aikaan ja on valmiina ensi vuoteen, jolloin personal trainingin rooli kasvaa - ei vain kuntokeskuksissa, vaan myös apteekeissa, urheilukaupoissa ja yritysten työhyvinvointihankkeissa. Koulutuksemme, verkkokurssimme, sisältömme ja valmennuksemme tarjoavat yritysten työhyvinvointihankkeisiin todella kattavan työkalupakin.Kiitos kaikille Trainer4You-heimolaisille monipuolisesta vuodesta! Me olemme vahva heimo, joka jakaa yhteiset arvot suomalaisen hyvinvoinnin parantamiseksi. Tähän heimoon on helppo päästä mukaan. Riittää, että haluat voida paremmin, auttaa muita ja tehdä unelmatyötä. Jos et ole vielä maksuttoman tietopankkimme käyttäjä, niin pääset sisältöjen pariin helposti tästä.

 

Artikkelin on kirjoittanut Trainer4You-konsernin toimitusjohtaja Mika Nevalainen.

Edellinen
Edellinen

Kestävyysurheilijan voimaharjoittelu

Seuraava
Seuraava

Laihduttaako liikunta? - Hämmästyttävä totuus treenin roolista