Koliini ja kananmunat

Uusissa suomalaisissa ravitsemussuosituksissa koliini nostettiin esille. Raportissa annettiin suositukset koliinille. Koliini on vesiliukoinen, välttämätön ravintoaine, jota elimistö pystyy muodostamaan jonkin verran maksassa, mutta ei riittävästi ja siksi se on osittain välttämätön lisäravintoaine. Se ei ole varsinaisesti vitamiini, mutta sen tehtävät muistuttavat B-ryhmän vitamiinien roolia aineenvaihdunnassa.

Koliinilla on useita vaikutuksia kehossamme ja sillä on kolme päätehtävää. Se toimii tärkeänä (1) rakennusaineena solukalvoissa. Tämä parantaa solujen toimintaa ja niiden välistä viestintää. Koliinilla on myös tärkeä rooli maksan solujen toiminnassa. Se (2) ehkäisee maksan rasvoittumista auttamalla rasvan poistamista maksasta.
Asetyylikoliini on aivojen keskeinen välittäjäaine. Koliini on puolestaan sen esiaste. Asetyylikoliini osallistuu mm. muistiin, oppimiseen, lihasten supistuksiin ja vireystilan säätelyyn. Koliinin roolit eivät rajoitu pelkästään näihin. Se (3) säätelee myös geenien toimintaa DNA:ssa metylaatioreaktioiden kautta. 


Koliinin saanti

Koliinia saadaan kyllä ravinnosta mutta koliinin lähteitä katsoessa huomaa selvästi, että miksi sitä ei välttämättä nykyisin saada riittävästi. Aikuisten tulisi saada koliinia 400 mg per päivä. Raskaana olevien ja imettävien vielä enemmän, koska riittävät koliini pitoisuudet tukevat sikiön hermoston kehitystä. 

taulukko koliinin määrästä eri ruoka-aineissa
kananmunia

Kanamuna ja koliini

Kananmunan roolista ravinnossa on kiistelty jo pitkään. Isoin kiistakapula on ollut sen sisältämä kolesteroli. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet sen, että tästä kolesterolista ei useimpien tule olla huolissaan. Esimerkiksi laaja katsaus (Fernandez, M. L., & Murillo, A. G. (2022).) on osoittanut, että ravinnon kolesterolin ja veren HDL sekä LDL pitoisuuden välillä ei ole vahvaa korrelaatiota terveillä aikuisilla. Myöskään selkeää yhteyttä ravinnon kolesterolin ja sepelvaltimotaudin tai aivohalvauksen välillä ei ole osoitettu (Bergman. 2015)

Amerikan sydänliitto on myös todennut, että ravinnon kolesteroli ja veren kolesteroli eivät ole sama asia, eikä niiden välillä ole korrelaatiota (Merschel 2023). Tämä ei tietenkään tarkoita, että kovaa tyydyttynyttä rasvaa tulisi käyttää mielin määrin ravinnossa. Onneksi kananmunassa kovaa tyydyttynyttä rasvaa on verraten vähän.

Kananmuna sisältää oikeastaan melkein kaikkia mitä elämä tarvitsee. Biologisesti siinä on ihmiselle yksi parhaimmista aminohappokoostumuksista. Kananmuna on myös yksi parhaista koliinin lähteistä. Kananmuna sisältää myös hyvän kattauksen vitamiineja. Siinä on muun muassa A, E, D ja B12 vitamiineja. Valtaosa kananmunan rasvasta on pehmeää rasvaa ja kananmuna sisältää myös omega-3-rasvahappoja. Yksi kananmuna (55 g) sisältää noin 5,1 grammaa rasvaa. Tästä rasvasta vain 1,3 grammaa on tyydyttynyttä (kovaa) rasvaa.

Kananmuna voidaankin siis varsin hyvin mielin pitää erittäin laadukkaana ravintona. Kohtuus kannattaa pitää mielessä tässäkin asiassa. Yksi tai kaksi kananmunaa päivässä ja munakas toisinaan on useimmille suositeltavaa ja varmasti terveellistä. Mikäli sattuisi kuulumaan siihen ihmisryhmään, joilla on geneettisesti korkea LDL, kannattaa silloin kananmunan käyttöä rajoittaa vaikka yhteen kananmunaan päivässä tai käyttää sitä elintarvikkeena toisinaan. 

Tutustu Ravintovalmentaja -koulutukseemme!


Kirjoittaja Samu Sandberg
Trainer4You:n kouluttaja


Lähteet:

Berger, S., Raman, G., Vishwanathan, R., Jacques, P. F., & Johnson, E. J. (2015).
Dietary cholesterol and cardiovascular disease: a systematic review and meta-analysis.
The American Journal of Clinical Nutrition, 102(2), 276-294

Fernandez, M. L., & Murillo, A. G. (2022).
Is there a correlation between dietary and blood cholesterol? Evidence from epidemiological data and clinical interventions.
Nutrients, 14(10), 2168.

Merschel, M. (2023, August 25).
Here’s the latest on dietary cholesterol and how it fits in with a healthy diet.
American Heart Association News.

Seuraava
Seuraava

Kreatiini – pumppaa lihastesi lisäksi myös aivosi