Mitä personal trainerina menestyminen vaatii?

Personal trainerin työssä parasta on se, että se on samanaikaisesti keino tehdä hyvää ansaintaa ja liiketoimintaa sekä hyvä keino auttaa asiakkaita saavuttamaan tavoitteensa, voimaan paremmin sekä parantamaan terveyttään ja eliniän ennustettaan. Personal training on todellakin työtä, joka tuntuu merkitykselliseltä.

Äsken mainittujen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kuitenkin sisua ja sitoutumista niin personal trainerilta kuin hänen asiakkailtaan. Samalla tavoin kuin asiakkaan kohdalla, personal trainerin itselleen ja työlleen asettamien tavoitteiden tulee olla innostavia, realistisia ja toteutuskelpoisia. Hyvä tavoite onkin sellainen, että se edellyttää ponnistelua, sitoutumista, valintojen tekemistä, tsemppausta ja ehkä pieniä luopumisiakin.

Töissä treenarina vai itsenäisenä yrittäjänä?

Kun vielä 90-luvulla personal trainerin oli lähes poikkeuksetta työllistettävä itsensä oman yrityksensä kautta, alkoivat kuntokeskukset palkata treenareita 2000-luvun alusta lähtien. Vaikka oman yrityksen perustaminen on edelleen suosittu ja varteenotettava keino unelmaduuninsa toteuttamiseen, on uusia työpaikkoja alkanut syntyä täysin kuntokeskusten lisäksi myös täysin uusien toimialojen pariin. Uusia työllistäjiä ovat apteekit, urheilukaupat, työterveystoimijat ja lääkäritalot. Myös modernisti ajattelevat, henkilöstönsä hyvinvoinnista huolehtivat yritykset palkkaavat personal trainereita huolehtimaan ennakoivasti yrityksen tulosenergiasta tai perinteisemmin sairauspoissaolojen riskienhallinnasta.

Yrittäjyys ja kevytyrittäjyys (eezy.fi, ukko.fi) ovat edelleen luonteva ja suosittu mahdollisuus personal training -palvelujen tuottamiselle sekä alan pariin työllistymiselle. Siksi käsittelemmekin nyt personal trainerin ansaintaa yrittäjyyden näkökulmasta.

Personal trainerin ansainta

Käytännössä personal trainer kykenee valmentamaan yhtäaikaisesti noin 15-20 asiakasta. Tämä tarkoittaa perinteisesti ajateltuna noin 3-4 asiakastapaamista arkipäivää kohti viikossa. Näin ollen puolet päivästä kuluisi laskutettavan valmennustyön parissa, jolloin puolet päivästä jäisi käytettäväksi suunnitteluun, organisointiin, siirtymisiin, markkinoinnillisiin toimenpiteisiin ja tietenkin myös muuhun liikunta- ja ravitsemusneuvontatyöhön.

Pienryhmävalmennustoiminta sekä intensiivi valmennuksessa olleiden asiakkaiden ns. ylläpitovalmennus tarjoavat lisää ansaintamahdollisuuksia innovatiiviselle personal trainerille. Jos personal trainer ei halua itse lähteä tuotteistamaan kokonaan omia palvelukonseptejaan ja liiketoimintakuvioitaan, voi Trainer4You Personal training tarjota todellisen kiihdytyskaistan menestyvän personal trainer -toiminnan käynnistämiseen.

Lähes poikkeuksetta personal trainerit tekevät ohjaustyön lisäksi kuntotestejä, harjoitus- ja ravitsemusohjelmia, ryhmäliikunnan ohjauksia, luentoja sekä koulutuksia. Ja mikä ylipäätään on varsinaista personal trainingia? Henkilökohtaisesti koen personal trainingiksi kaiken sen osaamisen tarjoamisen, jolla personal trainer ohjeistaa, aktivoi ja valmentaa asiakkaitaan parempien elämäntapojen ja tuloksekkaamman harjoittelun pariin.

Ajalliset sekä ansaintaan liittyvät tavoitteet

Tuloksekkaan personal training -liiketoiminnan näkökulmasta sinun tulee määritellä kaksi keskeistä tavoitetta jo toimintasi alkuvaiheessa: Sen, kuinka paljon haluat tienata personal training -liiketoiminnalla rahaa ja sen, kuinka paljon aiot sijoittaa siihen ajallisia resurssejasi.

Uskalla ajatella kunnianhimoisesti, mutta aloita pienesti. Tällöin et päädy asettamaan itsellesi liian kunnianhimoisia tavoitteita toiminnan alkuvaiheessa, joiden saavuttamatta jääminen voi helposti aiheuttaa laskua motivaatiosi tasossa. Pitkässä juoksussa ehdit kuitenkin saavuttamaan sen mitä haluat, kunhan olet valmis tekemään asioiden eteen tarvittavan työmäärän.

Mikä sitten on oikea euromääräinen tavoitetaso? Siihen ei luonnollisesti ole yhtä oikeaa vastausta ja tavoitteen määrittämiseen liittyy useita muuttujia mm. oman elintason odotusarvo tai pakollisten kuukausikulujen euromääräinen summa. Toiselle se on 2 000 euroa laskutettavaa kuukaudessa ja toiselle se voi olla 8 000 euroa/kk. Tavoitteen määrittämisen yhteydessä on hyvä ymmärtää, että kuinka paljon laskutettavia työtunteja kyseisen tavoitteen saavuttaminen vaatii. Hyvänä työlukuna voi käyttää, että personal training -työstä pääsee laskuttamaan noin 65–100 € / h (Alv. 0 %).

Pilkottuun tavoitteeseen on helpompi sitoutua

Kirjoita itsellesi ylös konkreettinen euromääräinen luku, jonka haluat pystyä liiketoiminnalla ansaitsemaan yhden vuoden kuluessa. Jaa se pienempiin ajanjaksollisiin välietappeihin, jotta maali ei vaikuta olevan alusta alkaen liian kaukana.

Määritä myös, kuinka paljon olet valmis käyttämään aikaa taloudellisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tämä toimii samalla tavalla kuin euromääräisen tavoitteen asettaminen eli lähde liikkeelle siitä, että kuinka monta tuntia olisit valmis päivässä, viikossa ja kuukausitasolla työskentelemään personal training -liiketoimintasi eteen. Mikäli et pysty sitoutumaan paperille kirjoittamaasi tuntimäärään välittömästi toimintasi aloittamishetkestä, niin voit jakaa sen lyhyempiin välietappeihin eli kuinka paljon voit sijoittaa aikaasi toimintaan tulevan kolmen kuukauden aikana, kuuden kuukauden aikana ja vuoden kuluttua toimintasi aloittamisesta.

Tärkeintä on ymmärtää, että sinun tulee sitoutua tietyn suuruiseen työaikaan, jota tulet panostamaan personal training -liiketoimintaasi niin päivä-, viikko- kuin kuukausitasolla.

Täyspäiväisesti vaiko osa-aikaisesti?

Voit lähteä aivan yhtä hyvin liikkeelle osa-aikaisesti oman nykyisen työsi tai opiskelusi ohella. Voit myös hypätä täysillä yrittäjyyteen, perustaa toiminimen ja hakea starttirahaa sekä raivata kalenteristasi tilaa personal training -liiketoiminnalle täysipäiväisesti. Ajallinen panostuksesi liiketoimintaan lähtökohtaisesti korreloi mahdollisuuteesi ansaita euroja liiketoiminnasta.

Keskimääräinen laskutusansiosi voi olla toki enemmän tai vähemmän kuin työlukuna käytetty 65 € / h (Alv. 0 %) ja sinulla voi kulua yhden laskutettavan työtunnin eteen tasan yksi tunti tai hieman enemmänkin, jos joudut tekemään laskutustuntisi eteen muita esimerkiksi hallinnollisia toimintoja joista et voi päädy laskuttamaan asiakastasi. Laskutustyötunnin kerroinlukuna kannattaa käyttää toiminnan alkuvaiheessa lukua 1,5 eli jokaisen laskutettavan työtunnin eteen on hyvä varata puolitoistatuntia aikaa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että mikäli pyrit saamaan päiväsi aikana 5 laskutustuntia kasaan, niin sinun olisi hyvä varautua tekemään 7,5 työtuntia päiväsi aikana. Mihin nuo ylimääräiset 2,5 tuntia sitten käytetään?

Mihin työaika kuluu?

Aikaa saattaa kulua työpäiväsi aikana tekemiin siirtymisiin eri toimipisteiden väillä, mielellään pidät yhden pidemmän ruokatunnin päivän aikana ja pari pienempää taukoa asiakkaiden valmennustapaamisten välillä, toteutat markkinointiin ja myyntiin liittyviä toimenpiteitä kuten asiakkaiden kontaktointia tai tarjousten vahvistamista, joskus asiakas saattaa jättää saapumatta tapaamiseen etkä ehdi täyttämään avointa aikaa uudella laskutustunnilla.

Esimerkki: Mikäli olet valmis panostamaan personal training liiketoimintaan tulevan 6 kuukauden aikana 30 tuntia viikkotasolla eli noin 120 tuntia per kuukausi. Tämä tarkoittaa, että sinulle syntyy 120 kuukausittaisesta työtunnista yhteensä noin 80 tuntia laskutettavaa työtä. Jos laskutuksen keskimääräinen veloitusperuste on 65 € / h, niin 80 tuntia x 65 € / h = 5 200 € (Alv. 0 %).

Vertaa panostamaasi työaikaa taloudellisiin tavoitteisiisi hyödyntäen yllä olevaa esimerkkiaskelmaa tai omaa laskentamalliasi. Mikäli tavoitteiden keskinäisessä suhteessa on turhan suuri kuilu, niin pyri pienentämään kuilua joko lisäämällä työpanoksesi määrää tai vähentämällä ansaintatasoasi, jotta saat tavoitetasot keskenään linjaan.

Sitä saat, mitä kalenteroit

Pääset hyvin liikkeelle viikoittaisen lukujärjestyksen laatimisella. Kirjoita lukujärjestykseen ne konkreettiset päivät ja kellonajat, jolloin tulet työskentelemään personal training -liiketoimintasi eteen. Mikäli toimintasi luonteen vuoksi joudut räätälöimään jokaisen viikon työkalenterin erikseen, niin varaudu toistamaan työkalenterin suunnittelu säännöllisesti. Lähde kuitenkin liikkeelle ensimmäisestä työviikostasi ja pyri sitoutumaan määrittämääsi ajalliseen panostukseen.

Tässä vaiheessa suunnittelua sinun ei tarvitse vielä kirjoittaa lukujärjestykseen erikseen toimintoja, joita työaikasi puitteissa toteutat. Riittää, että varaat kalenteristasi aikaa personal training -liiketoiminnan harjoittamiseen. Kyse voi olla esimerkiksi markkinoinnista, myynnistä, valmentamisesta tai verkostoitumisesta. Konkreettiset toimenpiteet kalenteriin muodostuvat sen jälkeen, kun olet laatinut varsinaisen toimintasuunnitelman liiketoiminnallesi.

Tavoitteiden asettaminen on siis keskeinen työvaihe. Huolellisesti tehtynä sen avulla pystyt määrittämään hyvin selkeät suunnitelmapohjat liiketoiminnallesi. Kirjaa tavoitteesi täsmällisesti, jotta ne ovat mitattavissa. Aseta tavoitteet sille tasolle, että ne ovat realistisesti saavutettavissa. Muista olla tuloshakuinen ja laadi tavoitteille selkeät aikataulut.

Edellinen
Edellinen

Terveysvalmentaja käyttää liikuntaa lääkkeenä

Seuraava
Seuraava

Päiväni personal trainerina - Kristian Popov