Itsemääräämisteoria on yksi monista motivaatioon liittyvistä teorioista. Motivaation taustalta löytyviä teorioita on hyvä tuntea, jos haluaa varmistua siitä, että oma motivaatio on rakennettu kestävälle pohjalle ja että se säilyy myös kuoppien yli. Motivaation rakentamista ei kannata perustaa mutu –tuntumalle tai toimimattomille kokemuksille, vaan tutkittuun tietoon ja näyttöön perustuviin menetelmiin. Käydään nyt läpi motivaatioteorioista itsemääräämisteoria.

Teksi on poiminta kirjasta Motivaatio – Perseelle potkimisen käsikirja (Fitra).

ITSEMÄÄRÄÄMISTEORIA

Itsemääräämisteoria

Itsemääräämisteoria (tunnetaan myös itseohjautuvuusteoria sekä itsemääräytymisteoria -nimillä) lienee tutkituin ja käytetyin motivoitumista selittävä teoria. Teorian taustalla ovat herrat nimeltä Edward Deci ja Richard Ryan. Teorian lähtökohtana on ajatus, että ihminen on luonnostaan aktiivinen, motivoituva ja itseään ohjaava. Tämä lähtökohta katkaiseekin siivet sellaisilta uskomuksilta, kuten ”olen tällainen laiskimus, jolla ei ole motivaatiota”, tai ”on turhaa asettaa mitään tavoitteita, kun ei niihin voi kuitenkaan itse vaikuttaa”.

Päinvastoin, ihminen nähdään Decin ja Ryan mukaan tavoitteita asettavana ja itseään haastavana ihmisenä, joka haluaa toteuttaa itseään ja kokea olevansa kykeneväinen myös saavuttamaan tavoitteita. Ihmisen ei myöskään ajatella olevan omaa etuaan ajatteleva yksilö, vaan toisiin ihmisiin vahvasti kytköksissä oleva suhdelo, kuten Filosofi Frank Martela toteaa.

Motivaation näkökulmasta mielenkiintoista itsemäärämisteorian oletuksissa on se, että motivaation määrä sinällään ei ole ratkaisevaa, vaan sen laatu. On tärkeämpää olla motivoitunut sellaisista asioista, joita kohtaan kokee mielenkiintoa ja merkitystä. Pakonomainen asioiden tavoittelu, ilman sisäistä palkitsevuutta ei siis näytä lisäävän hyvinvointia eikä pitkällä aikavälillä myöskään menestystä yhtä todennäköisesti, kuin itsestä lähtevät, autonomiset lähtökohdat. Itsemääräämisteoriassa on kolme ulottuvuutta, jotka liittyvät ihmisen universaaleihin psykologisiin perustarpeisiin. Nämä kolme perustarvetta ovat AUTONOMIAN KOKEMUS, PYSTYVYYDEN KOKEMUS sekä TARVE KOKEA YHTEENKUULUVUUTTA.

Autonomian kokemus

Autonomian kokemus
pitää sisällään ajatuksen, että ihminen kokee 
elämäänsä tyytyväisyyttä ja motivoituu, kun hän saa itse vapaasti valita
 sisältöjä omaan elämäänsä. Ihmisellä on myös tarve vaikuttaa päätöksentekoon sekä omaan elämäänsä. Ihmisen perustavanlaatuinen tarve on aktiivinen itsenäinen toimija, eikä yksilöä nähdä hyvinvoivana, kun
 hän kulkee massan mukana vailla omia päämääriä ja tavoitteita. Ihmisen ei tulisi ajautua elämässä tilanteeseen, jossa hän kokee olevansa kuin kuollut kala virran mukana.

Pystyvyyden tunne

Pystyvyyden tunne tarkoittaa tunnetta osaamisesta ja pätevyydestä.
 Motivaation kannalta on usein ratkaisevampaa tuntea olevansa pätevä, kuin todellisilta taidoiltaan olla sellainen. Pystyvyyden tunne ei toki myöskään ole annettu lahja, vaan pystyvyyden tunteeseen vaikuttaa
 vahvasti yksilön aiemmat kokemukset sekä ympäristön antama palaute. Motivaation jatkuvuuden kannalta olisi hyödyllistä lähteä liikkeelle
 sellaisista tekotavoitteista, jotka hyvin todennäköisesti onnistuvat ja onnistumisen jälkeen on hyvä asettaa hieman haastavampi tavoite, johon
 uskoo pystyvänsä. Kun ihminen löytää evidenssiä omasta pystyvyydestä
 ja saa kokemuksen, että on jossakin asiassa hyvä, hän saa motivaatiota
jatkaa toimintaa ja sitoutuu paremmin.

Tarve kokea yhteenkuuluvuutta

Ihmisellä on myös tarve ja halu kuulua johonkin joukkoon tai ryhmään. Ihminen ei siis ole yksinäinen saareke, jolla on vain omat toiveet
 ja halut, vaan ihminen kaipaa muita ihmisiä. Ihminen voikin oireilla, jos 
liittymisen ja yhteenkuuluvuuden tarve ei toteudu. Oireet voivat olla
 amotivoituminen eli motivaation puute, psyykkiset oireet, kuten masennus ja erilaiset somaattisen oireet.

Kun edellä mainituista kolmesta perustarpeesta puhutaan, on tärkeää
 ymmärtää, että kaikki kolme näyttävät Decin ja Ryanin mukaan olevan
 niin perustavanlaatuisia tarpeita, että yhtäkään niistä ei voi jättää täyttämättä, ilman hyvinvointiin liittyviä ongelmallisia seuraamuksia. Tästä
 huolimatta on vallalla vielä paljon johtamisoppeja ja yhteisöjä, joissa
rajusti rajataan pois yksilöiltä joitakin näistä kolmesta perustarpeesta.
 Hyvä on tietenkin muistaa, että ihmisen ei tarvitse täyttää näitä kaikkia
 kolmea tarvetta kaikissa konteksteissa, vaan kokonaisuus ratkaisee. Jos 
ihminen kokee pätevyyttä ja yhteenkuuluvuutta työpaikalla, voi hän hyvin saadessaan kokea autonomiaa työn ulkopuolella.

Lähde: Motivaatio – Perseelle potkimisen käsikirja, Lasse Seppänen (Fitra)

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here