Erottelutyylit ihmistuntemuksen apuvälineenä

Hyvin usein täysin erilaisen vuorovaikuttajan kanssa ensikohtaamisesta voi jäädä hieman epämääräinen, jopa hölmistynyt tunne. Vuorovaikutus tuntuu tällöin meistä jotenkin hankalalta ja teemme usein tulkintoja kohtaamisen epäonnistumisesta, joka muistin syövereihin taltioituessaan jättää ennakko-olettamuksia seuraavaan mahdolliseen kohtaamiseen. Muistiin jää usein mm. vastapuolen äkkipikainen toiminta, suorapuheisuus, äänekkyys ja räiskyvä kehonkieli.

Lue lisää

Motivaatioteoriat - Itsemääräämisteoria

Itsemääräämisteoria on yksi monista motivaatioon liittyvistä teorioista. Motivaation taustalta löytyviä teorioita on hyvä tuntea, jos haluaa varmistua siitä, että oma motivaatio on rakennettu kestävälle pohjalle ja että se säilyy myös kuoppien yli. Motivaation rakentamista ei kannata perustaa mutu –tuntumalle tai toimimattomille kokemuksille, vaan tutkittuun tietoon ja näyttöön perustuviin menetelmiin. Käydään nyt läpi motivaatioteorioista itsemääräämisteoria.

Lue lisää

Opi HOT taitoja osa 1 - Arvot

Tässä artikkelisarjassa perehdytään HOT (hyväksymis- ja omistautumisterapia) menetelmän kuuteen kulmakiveen, joita ovat arvot, sitoutuminen arvojen mukaiseen toimintaan, havainnoiva minä, mielen kontrollin heikentäminen, hyväksyntä ja tässä hetkessä eläminen. Vaikka nimi hyväksymis- ja omistautumisterapia viittaa juurikin terapiaan, sovelletaan HOTtia monilla eri aloilla kuten kasvatuksessa ja ohjauksessa, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä ja valmennuksessa sekä työ- ja organisaatiopsykologiassa.

Lue lisää