Valmistautuminen pitkään kestävyyssuoritukseen tarkoittaa ravitsemuksen kannalta elimistön energiavarastojen ja erityisesti hiilihydraattivarastojen täydentämistä. Puhutaan hiilihydraattitankkauksesta, jolla tavoitellaan lihasten glykogeenivarastojen suurentamista. Tankkauksen ansiosta lihakset myös käyttävät suorituksessa tehokkaammin varastoitua hiilihydraattia eli lihasglykogeenia hyväkseen. Mitä pidempään ja kovempaan kestävyyssuoritukseen siis valmistaudut, sen enemmän hiilihydraattitankkauksella on merkitystä suorituskyvyn säilyttämisen kannalta.

Nopeuskestävyys on kestävyyden alalaji, jonka merkitys on suurimmillaan lajeissa, joissa suorituksen pituus on 10–90 sekuntia. Nopeuskestävyys perustuu pitkälti anaerobiseen aineenvaihduntaan, joskin hyvä aerobinen pohja vaikuttaa myös anaerobiseen suorituskykyyn. Suoritustehon ja energiantuoton perusteella nopeuskestävyys voidaan jakaa eri lajeihin.

Anaerobinen kynnys on yksilöstä riippuen noin 85–90 % maksimisykkeestä. Silloin maitohapon tuotto ja poistuminen ovat vielä tasapainossa. Maksimikestävyysharjoittelulla tarkoitetaan harjoittelua, joka toteutetaan anaerobisen kynnyksen yläpuolella.

Aerobisen kynnyksen yläpuolella olevasta liikunta-alueesta käytetään nimitystä vauhtikestävyysalue. Vauhtikestävyysharjoittelu tarkoittaa harjoittelua, joka tapahtuu aerobisen kynnyksen ja anaerobisen kynnyksen välissä.

Vauhtikestävyysalueella liikunta on edelleen aerobista ja pääosa energiasta voidaan tuottaa hapen avulla. Energiaksi käytetään rasvan lisäksi enenevässä määrin myös hiilihydraatteja. Maitohapon tuotto ja poisto verestä lisääntyvät liikunnan tehon kasvaessa. Liikunta vauhtikestävyysalueella on energiankulutuksen kannalta tehokasta eli se kuluttaa paljon energiaa.

Peruskestävyysharjoittelun tavoitteena on nostaa aerobista kynnystä sekä parantaa rasvojen hyväksikäyttöä energianmuodostuksessa. Peruskestävyysharjoittelu lisää sekä aukaisee hiussuonistoa ja parantaa siten hapensiirtokykyä kudoksiin. Liikuntasuoritus on tällöin aerobinen eli energiantuotto tapahtuu hapen avulla ja energianlähteeksi käytetään pääasiassa kehon varastorasvoja. Peruskestävyysharjoittelu ennaltaehkäisee tehokkaasti sydän- ja verisuonitaudeilta sekä aineenvaihdunnan sairauksilta (mm. aikuisiän diabetes).

Kevyessä rasituksessa elimistö tuottaa tarvitsemansa energian hapen avulla eli aerobisesti. Kun rasitus kovenee, lihastyötä pitää pystyä tuottamaan nopeammin. Tällöin tarvitaan myös nopeampaa energiaa, jolloin hiilihydraatit hajoavat kemiallisesti maitohapoksi ilman happea eli anaerobisesti.

VO2max:lla tarkoitetaan maksimaalista hapenottokykyä. Käytännössä maksimaalinen hapenottokyky on yksilöllinen taso, johon verenkierto- ja hapenkuljetuselimistön kapasiteetti yltää. Maksimaalista hapenottokykyä kuvataan myös henkilön painokiloa kohden verrattavalla arvolla ml/kg/min. VO2max kuvastaa maksimaalista kykyä käyttää vereen sitoutunutta happea litroina per minuutti, kun taas ml/kg/min kuvastaa kehonpainon vaikutusta maksimaaliseen arvoon.

Kestävyysharjoittelussa kuormitetaan pitkäkestoisesti suuria lihasryhmiä. Harjoitusvaikutukset kohdistuvat pääasiassa hengitys- ja verenkiertoelimistöön sekä lihastasolla paikallisiin kestävyysominaisuuksiin. Aerobinen osa voidaan jakaa kolmeen eri osa-alueeseen harjoitustehon perusteella. Aerobisen kestävyyden osa-alueet ovat peruskestävyys (PK), vauhtikestävyys (VK) ja maksimikestävyys (MK). Anaerobisen kestävyyden osa-aluetta kutsutaan nopeuskestävyydeksi (NK). Kestävyyden kehittämisen kannalta on merkityksellistä harjoittaa kaikkia kestävyyden osa-alueita.

Sydämen syke tarkoittaa sydämen lyöntien nopeutta tietyssä aikayksikössä. Yleisesti sykettä kuvataan lyönteinä per minuutti. Toinen yleinen tapa kuvata sykettä, on sydämen lyönnit prosentuaalisena suhteena henkilön yksilölliseen maksimiin. Sykemittari mittaa sykettä sydämen EKG:n välityksellä. Sykkeen mittaaminen on tällöin sydämen sähköisen toiminnan mittaamista. Sykemittarissa rinnalle asetettava lähetin lähettää signaalin magneettikentän avulla vastaanottimeen, joka näyttää sykkeen lukuna.