Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa toteutetussa tutkimuksessa vertailtiin kestävyysharjoittelijoiden tekemiä kahden viikon peruskestävyys- ja intervallijaksoja suorituskyvyn ja palautumisen näkökulmasta. Kummallakin menetelmällä voidaan parantaa kuntoliikkujan kestävyyssuorituskykyä merkittävästi jo kahdessa viikossa, kun harjoituskuormaa kasvatetaan totutusta.

Suurin osa meistä on sisäistänyt ajatuksen siitä, että kehittyäkseen joutuu näkemään vaivaa ja tekemään paljon töitä. Vaan liian usein unohdetaan huoltotoimenpiteiden ja palautumisen merkitys kehityksen kannalta. Kehittävässä harjoittelussa kun ei ole kyse siitä, kuka jaksaa harjoitella eniten, vaan kuka osaa säädellä taitavasti rasituksen ja palautuksen välistä suhdetta, eli kokonaiskuormitusta. Sanonta "kehityt juuri niin hyvin kuin palaudut" pitää kutinsa.

Nyky-yhteiskunnassa arvostetaan tehokkuutta ja töissä jokaisesta tekijästä otetaan enemmän ja enemmän irti. Työkulttuurista on monissa paikoissa unohtunut hyvät palauttavat tauot ja media luo paineita olla jokaisella elämän osa-alueella täydellisiä. Suorittaminen ja stressaaminen ei tee onnelliseksi, saati tue terveyttä, mutta miten pysäyttää oravanpyörä tai toimia toisin, kun töissä on käytävä ja tuotava leipä pöytään?

Jokainen meistä tietää, että kehitys tapahtuu levossa. Silti panostamme itse harjoitteluun, mutta laiminlyömme usein palautumista edistäviä toimenpiteitä, kuten alku- ja loppuverryttelyä, kehonhuoltoa, ravitsemuksellisia toimenpiteitä ja unta sekä muuta lepoa. Väännämme itsepintaisesti ohjelmassa olevat tehotreenit hampaat irvessä läpi, vaikka keho olisi kuinka väsynyt ja mieli stressaantunut. Moni on kyllä kuullut riittävän palautumisen tärkeydestä, mutta harva on sisäistänyt sen merkityksen.