Laatu ja asiantuntijuus koulutuksessa

Liikunta alaa ja erityisesti personal trainer -toimintaa on joskus luonnehdittu villiksi ja kontrolloimattomaksi. Tekijät ovat voineet olla monen karvainen kirjava joukko vaihtoehtoisilla taustoilla ja osaamiskompetensseilla varustettuja yksilöitä.

Muutamia esimerkkejä mainitakseni kohdalle on vuosien saatossa osunut kuntosalilla viihtynyt salin isoimman penkkituloksen omaava henkilö, joka on alkanut sivussa valmentamaan aloittelevia ”bro-sciense” ja ”näin mä teen ja toimii, niin sunkin pitää” pohjalta.

Lue lisää

Mitä kuuluu? Personal trainer Mikko Niirasen kuulumiset

Tapaan entisen kouluttajamme, personal trainer Mikko Niirasen oululaisessa puistokahvila Makiassa. Agendalla on päivittää kuulumiset ja rupatella niitä näitä iltapäiväkahvien merkeissä. Mikko on saapunut lapsuudenkotikaupunkiinsa Ouluun uudesta kotikaupungistaan Espanjan Malagasta (La Cala de Mijas), jonne avopuoliso Ilona Siekkinen jäi tällä kertaa odottelemaan uuden kodin valmistumista. Mutta, mitä kuuluu Mikko Niiraselle? Ja millaisten vaiheiden kautta on päästy tähän hetkeen? Uskon, että sinuakin kiinnostaa, joten jaan siksi Mikon tarinan sinunkin luettavaksesi.

Lue lisää

Polkaise yritystoiminta käyntiin

Kun liiketoimintasuunnitelman ensimmäinen versio on hahmoteltu, yritys on perustettu, firman pankkitili avattu ja kirjanpitäjä hankittu, on hyvä polkaista homma käyntiin mahdollisimman ketterästi. Jokainen kohtaaminen ja valmennustapaaminen ovatkin mahdollisuuksia uusien asiakkaiden hankkimiseen sekä lisämyynnin tekemiseen. Älä siis sorru liialliseen jahkailuun, vaan starttaa dynaamisesti. Vauhtiin päästyäsi on hyvä tarkistaa suunta sekä tavoitteet aika ajoin.

Lue lisää

Aktiviliikkujasta personal traineriksi

Onko liikunta sinulle sydämen asia? Mitä sanoisit, jos väittäisin sen olevan tärkein yksittäinen muuttuja ja paras lähtökohta personal traineriksi kouluttautumiseen?Nautitko liikunnan harrastamisesta? Onko terveyden ja hyvinvoinnin vaaliminen arvoissasi kärkisijoilla? Jos olet vielä "ihmisistä välittäjä" -luonne eli nautit toisten auttamisesta ja koet merkitykselliseksi myös muiden innostamisen sekä aktivoimisen, olet kuin luotu personal traineriksi.

Lue lisää

Tuotteista tähtituotteita ja myy rutkasti enemmän pt –palveluja

Personal training –alalla on ongelma. Se ei suinkaan liity personal trainereiden osaamiseen ja ammattitaitoon. Sen sijaan ongelman taustalla on heikko tuotteistus, jonka vuoksi myös palveluiden myynti laahaa perässä.

Tuotteistamisen perimäinen ajatus on ratkaista asiakkaan ongelmia ja helpottaa hänen elämäänsä tavalla tai toisella. Useimmiten ongelmat kulminoituvat tyytymättömyyteen, jota asiakas kokee omasta terveydestään, kunnostaan, ulkonäöstään tai hyvinvoinnistaan. Tuotteistamisen tulisi myös tehdä ostamisesta mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Käänteisesti tämä tarkoittaa myös helppoa myymistä ja hyvää liiketoimintaa, joten parempaan tuotteistamiseen luulisi löytyvän motivaatiota, eikö vain?

Lue lisää

Miten ajattelit kehittää itseäsi tänä vuonna?

Pysähdy hetkeksi miettimään, mitä olet tehnyt viime aikoina. Oletko nauttinut tekemistäsi asioista? Saatko työstäsi energiaa? Oletko sillä polulla, jolla haluat olla? Suuntaa ei tarvitse muuttaa kertaheitolla 180 astetta, vaan pienten muutosten tekeminen vie usein toimintaa eteenpäin. Itsensä kehittäminen voi koskea ammatillista opiskelua, fyysisen kunnon kehittämistä tai muuta tiedollista tai taidollista kapasiteetin kasvattamista. Se voi liittyä myös sisäiseen itsetutkiskeluun, mielemme kehittämiseen, tunnereaktioidemme tarkkailuun ja niiden parempaan hallintaan. Pääasia on, että koet asian mielekkäänä, sinulle merkityksellisenä ja haluat oppia sekä edistyä asiassa.

Lue lisää

Trainer4You – Intohimoista työtä unelmien eteen

Mikä on Trainer4You? Vastaus on Me. Juuri niin, Me, ihmiset täällä.

Meitä trainer4youlaisia on kerääntynyt yhteen vuosien varrella jo aika iso joukko. Parikymmentä meistä pitää huolta siitä, että kaikki rullaa niin kuin pitää, ja kolmisenkymmentä personal trainingin erikoisosaajaa jakaa oppejamme koulutusten ja valmennusten kautta eteenpäin.

Lue lisää

Lätkäuran tyly päätös ei lannistanut – uusi intohimo löytyi valmennuksen parista

Sami Alalauri pelasi pitkään päätyökseen jääkiekkoa Kärppien edustusjoukkueessa. Lopulta peli ei enää kulkenut. Ainakaan riittävän hyvin. Taustalla oli paha loukkaantuminen ja Samin omat rajat pelaajana tulivat vastaan. Siihen aikaan Juhani Tamminen toimi Kärppien valmentajana.

"Hän pyysi minut valmentajakoppiin ja sanoi, että jos ei joukkueeseen tule malaria, et pääse pelaamaan. Minä sitten mietin asiaa ja totesin, että eipä ole joukkueessa kovin paljon malariaa ollut. Aluksi asia tuntui pahalta, mutta olen jälkeenpäin ollut kiitollinen Tamille. Hän olisi myös auttanut uuden seuran etsinnässä mutta päädyin siihen, että on aika tehdä jotain muuta", Sami kertoo.

Lue lisää

Kuntosaliohjauksesta hittituote ja huippubisnestä

Kuntosaliohjelmia ja –ohjausta on tarjottu joka kuntosalilla kautta aikojen. Tai ainakin pyydettäessä sellainenkin palvelu on järjestynyt. Hintakin on löytynyt pienen ynnäämisen jälkeen ja se harvemmin on muodostunut ostoesteeksi asiakkaalle. Sen sijaan muita ostoesteitä järjestyi kyllä senkin edestä. Ja valitettavasti nyt ei puhuta 80 –luvusta, vaan tämän päivän tilanteesta monissa kuntokeskuksissa. Miksei kukaan ole tehnyt kuntosaliohjauksesta hittituotetta ja huippubisnestä?

Lue lisää